Nyt kyllä sattuu
Mä en nyt enää tajua, miks mä nyt taas ihan koko ajan mietin K:ta. Edes karkaaminen täältä kotoa treeneihin ei pelastanut päivää, ja se on jo aika paha juttu. Hyvä, etten nähnyt K:n naamaa siinä koirassanikin sen kanssa peuhatessa. _Ihan joka paikassa_ tulee K mieleen. Varmaan siksi, että aika monta vuotta kuitenkin ehdittiin tekemään asioita ja juttuja yhdessä. Tänään on tullut paljon muistoja mieleen, ehkäpä tää on tapa prosessoida tätä. Antaa niiden hyvien muistojen tulla, ja yrittää sitä kautta ymmärtää, että ne oli ja meni ja nyt puhaltaa uudet tuulet. Todennäköisesti paljon suotuisammat, kuin aiemmin. Kunhan ensin tästä selviän.
Jotta mä saisin tätä pääkoppaa edes vähän järjestykseen, listaan (mulle on tullut listamania) tähän noita rakkaimpia muistoja:
1) Ensimmäinen tapaaminen: Pikaisesti töiden jälkeen. Tämän jälkeen K laittoi minulle viestin, jossa luki “tuntuu kuin aika olis pysähtynyt siihen meidän ympärille, ja toivoin, ettei siitä olis koskaan tarvinnut lähteä pois”. Tuollon vaihdettiin myös ensimmäinen varovainen suudelma.
2) Tavattiin jälleen pikaisesti töiden jälkeen. Kysyin “mitä kuuluu”, johon K vastasi halaten minua takaapäin “Nyt kuuluu hyvää, kun näin sut”.
3) Rantakallioilla K:n saaressa. Istuttiin sylikkäin, katseltiin merelle. K kuiskasi “sä et varmaan tiedä, miten paljon mä rakastan sua?”
4) K:n viesti keskellä yötä: “Mulla on niin ikävä sua, etten mä pysty edes nukkumaan. Olisitpa hereillä, ja vastaisit mulle”.
5) K:n kanssa jälleen sylikkäin, hiljaisuudessa kuunneltiin musiikkia. K sanoo: “Mulla ei ole koskaan ollut näin hyvä olla. Kaikki sussa on niin mahtavaa. Mä luulen, että mä olen löytänyt jotain niin suurta, etten halua luopua siitä enää koskaan. Mä en enää voi elää ilman sua.”
6) “Älä luovuta vielä, kiltti. Me kuulutaan yhteen. Mä en ole koskaan tuntenut ketään sun kaltaistas. Kunpa ymmärtäisit miten paljon mä rakastan sua.”
Miten kaikki voi vaan yhtäkkiä hajota ilmaan? Miksi mä en enää merkitse sille ihmiselle mitään? Kuka antoi luvan elämälle tappaa niin syvän rakkauden? Miksi mulla on näin helvetin paha olla? Miksi mulla on koko ajan näin helvetin ikävä?
Hyvä tuo kuva!
Joo, se on jotenkin todella raivostuttavaa ja ahdistavaa, kun tyyppi häilyy ihan koko ajan ajatuksissa. Ei mene montaa hetkeä, että ei tulisi ajateltua - ja silloinkin se on korkeintaan jossain tietoisuuden rajamailla, mutta ei täysin poissa mielestä oikeastaan milloinkaan.
Ja tuota hyvien hetkien muistelua on tosiaan tullut harrastettua. Miten helvetissä se kaikki voikin vääntyä niin erilaiseksi?! Miten???!!! Ei sitä voi tajuta.. Missä kohtaa todellisuutemme lakkasi olemasta yhteneväinen, missä kohtaa menetin pelin. Vai oliko kyseessä vain totaalinen ja ikävä monien väärinkäsitysten ja yhteensattumien summa? Mutta jos oli, niin eikö sitä olisi vielä voinut korjata?
Ihan hullua pyöritellä kuukausikaupalla samoja juttuja, ei siitä tule hullua hurskaammaksi kuitenkaan. Mutta kun se kuuluisa intuitio sanoi silloin joskus, että tässä on jotain erityisen tärkeää.. Milloin se ei enää ollutkaan sitä? Mitä mitä mitä???
Kommentti anis — 6.12.2007 @ 10.33
Kyllähän nuo oli ihan selkeästi tulkittavia.Lupas sulle yhteisen tulevaisuuden.Siitä ei vaan ollut sinulle.Liian saamaton tyyppi.
Minusta tuo muistelu kertoo että olet taas toipunut sen verran että pystyt taas käsittelemään asioita ja muistelemaan.Se on yksi etappi takana ja nyt olet aloittanut uuden.Hidastahan tämä on.
Minäkin sain eilen taas muistutuksen toisen miehen olemassa olosta.Laittoi viestin vaikka pyysin ettei enää ottais yhteyttä.Sattui aikalailla,mutta en tälläkertaa lipsunut päätöksessä.En edelleenkään tajua mitä se minusta tahtoo.
Kommentti Dulchinea — 6.12.2007 @ 11.15
Anis: Se tässä edelleen kaihertaa, kun ihan aikuisten oikeasti siinä oli jotain niin erityistä. Pakkohan oli olla, koska jopa minä, realisti ja järki-ihminen, olen näin totaalisen koukussa. Edelleen.
Joskus sanoinkin ystävälleni, että tää mun ja K:n suhde tarvitsee sellaisen totaalisen välirikon, niin , että siihen suhteeseen tulee joku kolmas osapuoli. Vasta sen jälkeen se voi olla täydellinen, kun toinen huomaakin, ettei tosiaan ole toista kaltaistani…heh, taidan ryhtyä ennustajaksi…
Dulchinea: Mä oikein toivon välillä, että K ei olisi niin nössö, eikä noudattais mun toivetta jättää mut rauhaan. Että se olis edes vähän kapinallinen, ja yrittäis. Mutta ei. Se luovutti heti. Korvissa soi vieläkin: “Miks sä annoit mun mennä?”.
Kommentti unessani — 6.12.2007 @ 11.30
“Se tässä edelleen kaihertaa, kun ihan aikuisten oikeasti siinä oli jotain niin erityistä. Pakkohan oli olla, koska jopa minä, realisti ja järki-ihminen, olen näin totaalisen koukussa. Edelleen.”
Täsmälleen samaa ajattelen itsekin. Ja myös tuo sun ajatuskuvio välirikko > tyypin herääminen on myös minulle tuttu..
Nimenomaan koska minäkään en ole mikään pilvilinnoissa elävä hörhö, vaan normaalisti ihan realistinen jalat maassa -tyyppi, niin sitä suuremmalla syyllä väitän kans, että tämä OLI jotain spesiaalia.. Tekisi melkein mieleni väittää, että on vieläkin, mutta X ei nyt syystä tai toisesta pysty sitä just nyt käsittelemään.
Aaaargh, miten typerää pyörittää näitä!!!
Kommentti anis — 6.12.2007 @ 12.37
Niinpä, typeräähän tää on, muttei sille mitään voi. Kyllä mäkin kuvittelen edelleen olevani se spesiaali, niinkuin K sanoikin. Mutta v*tuttaa, kun on joku vielä spesiaalimpi.
Kommentti unessani — 6.12.2007 @ 14.20