Missä on valo?
Tähän harmauteen, pimeyteen ja märkään ei totu koskaan. Miten voikin olla noin kamala ilma? Katselin tuossa, ettei tänään pihan valot sammuneet lainkaan, niin pimeää oli koko päivän.
Tällaisina päivinä pitäisi todella olla jotain ohjelmaa, ettei saisi pienintäkään mahdollisuutta jäädä kotiin kiehnäämään murheidensa kanssa. Minunkin oli niin tarkoitus kaivella joulukoristeet esille, mutta en taida viitsiä tänään. Sitä paitsi meillä siivoaminen tällä kelillä on ihan ajan hukkaa. Kuraa ja hiekkaa tulee sisälle enemmän kuin imuri vetää. Eikä joulukoristeita ja kynttilöitä yksinkertaisesti voi laittaa esille ennen kuin koti on raikas ja puhdas. Viikonlopuksi siis siirtyy tuo.
Tänä vuonna taitaa olla luvassa poikkeuksellinen joulu. Tosin ei tunne-elämän osalta, mutta siihenhän tässä on jo totuttu. Mutta äitini soitti eilen, ja heitti ilmoille ehdotuksen, että lähtisimme joulun viettoon hänen kotiseudulleen. Äidin synnyinkoti on kunnostettu ja edelleen sukumme omistuksessa. Mummoni, 91-vuotias, oli toivonut, että voitaisiin viettää joulu, kuten ennenvanhaan. Omassa kotitalossaan, mahdollisimman paljon lapsia ja lastenlapsia ympärillä.
Muistan ne lapsuuden joulut sieltä. Ne oikein tihkuivat perinteistä joulutunnelmaa, koska portin pielet ja puunoksat oli koristeltu joulukoristein, lintulaudat notkuivat ruokaa, navetassa lehmille oli katettu jouluateria. Pieni pihasauna tuprutteli savua kirpeään pakkaseen, joulusauna olisi pian lämmin. Mummon porstuaan oli laitettu evästä tonttuja varten, jotta jaksaisivat auttaa pukkia aattona. Aitan rappusilla paloi lyhdyt ja katossa roikkui himmeli. Tupaan oli kannettu valtava kuusi, jonka me lapsenlapset saimme aattoaamuna koristella. Aamulla tarjoiltiin riisipuuro, jossa oli vain yksi manteli. Onnellinen mantelinlöytäjä sai kiinnittää kuusen tähden ja olla joulupukin apulainen.
Herkullinen kinkuntuoksu levisi koko tupaan, ja lopulta iltahämärissä koko väki kerääntyi ison pöydän ääreen, joka oli pullollaan itsetehtyjä herkkuja. Loppuhuipennuksena joulupukki kolisteli porstuaan valtaisien lahjasäkkien kanssa. Lunta oli ulkona metrikaupalla, ja maisema oli hämyisen sininen, taivaalla uskomattoman kaunis tähtikatto.
Ihanaa, että pystyn vielä muistamaan kaiken tuon. Nuo joulut olivat kuin sadusta, ja sisälsivät kaikki elementit rauhan juhlasta. Olispa hienoa antaa tuo kokemus myös pojalleni… ja ennenkaikkea vielä mummolle. Kiitoksena elämäni kauneimmista jouluista.
EDIT: Lisäsin tähän piristykseksi tällaisen testin. Sen mukaan itsellä ei 10:llä pisteellä ole vielä kaikki toivo heitetty. ![]()

Kylläpäs kuulostaa hienolta nuo joulumuistot, ja suunnitelma niiden elvyttämiseksi.
Tuskin voi parempaa joulua kuvitella!
Kommentti dolce — 6.12.2007 @ 17.59
Oih, todella ihastuttavia muisteloita. Toivottavasti suunnitelma pannaan täytäntöön.
Kommentti sirenita — 6.12.2007 @ 23.35
Maalasit tekstilläsi kyllä ihanan joulutunnelman!
Itse tulen 8 pisteelläni hiukan perässä..
Kommentti anis — 7.12.2007 @ 6.21
Kyllä varmaan tässäkin aika on kullannut muistot, mutta tässä tapauksessa se ei haittaa yhtään. Jäi vielä mainitsematta, että aikanaan kun ukillani oli vielä hevonen maatilalla, oli rekiajelutkin osa perinnettä. Niistä vaan ei ole muita muistikuvia, kuin vanhat valokuvat.
Mummo tuskin enää montaa vuotta täällä on, joten olisihan se hienoa, että saataisiin vielä ainakin kerran mummolle Oikea Joulu.
Kommentti unessani — 7.12.2007 @ 9.41
Olipa ihana kirjoitus joulusta
Kiitos, siitä sai oikein ihanan annoksen joulutunnelmaa ja juu, myöskin uskoa tulevaisuuteen! Luin nimittäin juuri edellisestä blogistasi kirjoituksen uskosta tulevaisuuteen…samoja ajatuksia on itsellänikin ollut. Vaikka olen ollut uupunut ja allapäin niin pystyn kuitenkin näkemään tulevaisuuden valoisana.. kaikki järjestyy…sen ajatuksen kanssa on hyvä elää! 
Kommentti jojo — 7.12.2007 @ 11.15
Heippa Jojo, ja kiva kun tulit!
Kyllähän tuo tulevaisuus aina välillä mietityttää, mutta yritän aina ajatella, että huominen on parempi päivä.
Ja tulevaisuus meitä varten
Kommentti unessani — 7.12.2007 @ 11.36