Projekti K
EDIT: Ihan lohduttavaa huomata, että meikäläisistä on tehty oikein kirjoja. Ja vieläpä monen laisia! Nauratti toi “DON’T CALL THAT MAN!: A SURVIVAL GUIDE TO LETTING GO” - Joutuu vissiin tilaamaan tuollaisen 
Täällä kirjoittelee yksi oman elämänsä projektipäällikkö. Mun on nyt viimein saatava se tyyppi pois mun aivorakenteista. Mä olen miettinyt tänään niitä keinoja. Sydämenkorjauspaketteja kai on monenlaisia:
- alkoholi (osittain joo, seuraavana päivänä kurimus kaksinkertaistuu, ei tuo kuin hetken helpotuksen
- huumeet (en ole käyttänyt, en käytä, enkä tule koskaan käyttämään)
- erilaiset lääkkeet (ks. edellinen)
- paljon tekemistä (helpottaa tilapäisesti, varteenotettava)
- laastarimiehet (varmaan sopii jollekin, ei minulle)
- totaali K:n dissaus kaikin puolin (ei onnistu minulta….ainakaan vielä)
- vihan kehittäminen (hetkellisesti onnistuu, sitten morkkistelen omia vihantunteitani)
Eli mikään noista ei ainakaan tepsi minuun, ehkäpä kaikki yhdessä? Ääh….tää on ihan turhaa. Luultavasti ainoa, mikä mulle tepsii on se, että K yksinkertaisesti sanoisi mulle, ettei halua kuulla musta enää ikinä. Hui, nyt mua alkoi kumminkin pelottamaan, että mitä jos se vastaakin mulle noin siihen viestiin. Itseasiassa kun tarkemmin mietin, niin se viesti jonka pari viikkoa takaperin laittelin K:lle, olisi hänen lähettämänään minulle sellainen pommi, etteä sen jälkeen en varmasti enää ikinä yrittäisi ottaa yhteyttä. Tavallaan polkea sanoin toinen niin alas, ettei jäisi mitään epäselvää, millaisena ongelmajätteenä minua pidettäisi.
Apua, tässä taas hajoo pää, kun näitä pyörittelee. Olisinpa mä nyt vaan antanut olla, ja jättänyt laittamatta sen viestin. Vielä surkeampi olo tulee kohta, kun huomaan, ettei se vastaa mulle mitään. Miksi vastaiskaan? Mähän toivottelin sen syvimpään helvettiin ja sanoin, ettei sillä enää koskaan voi olla mulle sellaista sanottavaa, että mä alentuisin kuuntelemaan. Great. Hyvä minä.
Heh, täällä toinen projektipäällikkö, jolla on homma leviämässä käsiin. Ulkoistaminenhan on nykyään kova sana, pitäisiköhän tämänkin projektin antamista jonkun ulkopuolisen käsiin alkaa harkitsemaan.. Pari valittua sanaa joltakin kallonkutistajalta voisi ainakin tehdä terää.
Älä nyt ruoski itseäsi ihan kamalasti tuon viestin takia. Kuten tuossa alla totesin, niin mitäpä siitä oikeastaan? Sä laitoit sen niin laitoit ja se kevensi sillä hetkellä sun mieltäsi. Otetaanpa nyt huomioon, että nämä jannut ovat niitä ihmissuhdeidiootteja, ei me. Miksi ihmeessä me aina otetaankin kaikki häpeä ja nolous ja katumus omille harteillemme? Mietipä mitä kaikkea nämä tyypit ovat saaneet aikaan? Eiköhän K:llakin ole monin verroin enemmän syitä nolouteen kuin sulla. Kyllä sä jaksat ja pääset yli tuosta!
Kommentti anis — 4.12.2007 @ 23.10
Ihanaa, kiitos Anis! Tää itsensä ruoskiminen todennäköisesti kuuluu yhtenä oireena tähän syndroomaan.
Ainakin sulla piisaa nyt jännitystä joka päivälle seuraavan kuukauden ajan. Jos nyt halutaan niitä positiivisuuksia etsiä 
No, jos totta puhutaan, niin siitä huolimatta se ketuttaa. Mutta tokihan mä pääsen siitä yli, on sitä ennenkin….
Heh, kyllä tää on just niin tätä.
Sulle voimia taas huomisiin koitoksiin
Kommentti unessani — 4.12.2007 @ 23.47
Vielä tuosta eroon pääsemisestä. Mulla itsellä auttoi todella paljon Mars ja Venus ja uusi rakkaus -kirja. Siinä selitetään sellainen kirjoittamisprosessi, minkä avulla saa vähän perspektiiviä omiin ajatuksiin. Löytynee kirjastosta.
Kommentti Kata 73 — 5.12.2007 @ 10.17
Kiitos vinkistä Kata73. Mä olen aina kuvitellut etten tarvii mitään oppaita selviytymiseen. Mutta nyt alkaa näyttää siltä, ettei omat konstit riitä. Joten taidanpa käväistä kirjastossa viikonloppuna….
Kommentti unessani — 5.12.2007 @ 10.27
“Otetaanpa nyt huomioon, että nämä jannut ovat niitä ihmissuhdeidiootteja, ei me.”
Hassua, vaikka olen mies, niin olen samaa mieltä.
Eiköhän tuossa teidän projektissa aika auta alkuun, ja lopusta huolehtii joku nuori italiaano
Kommentti dolce — 5.12.2007 @ 10.34
Sodassa ja rakkaudessa on kaikki keinot sallittuja
Ei kun oikeesti - mulla ainakin itsellä oli sellainen olo että kaikki vinkit käyttöön vaan. Mikä tahansa mikä auttaa eteenpäin tässä kohtaa on omalle itselle hyväksi.
Lisäksi kirjoitin itselleni ranskalaisilla viivoilla, mitä hyvää ja mitä huonoa tässä miehessä oli. Ja miksi minä häneen jäin niin kovasti kiinni. Sitten kun oikein ympäröi ja paisuttelee niitä miehen huonoja puolia niin alkaa vähitellen uskoa, että häntä ei välttämättä edes halunnut. Ja kun lisäksi näkee että jäi kiinni häneen oman kärsimättömyyden vuoksi tai biologisen kellon vuoksi niin jo alkaa helpottaa. Eihän se mies niin ainutlaatuinen ollutkaan!
Eikä tämä mikään ihmekonsti ole, takapakkeja tulee ja usko loppuu ajoittain, mutta kun aina väliajoin kirjoittelee niin saa taas itseään sentin eteenpäin. Ei siis varmasti ole haittaakaan.
Tsemppiä!
Kommentti Kata 73 — 5.12.2007 @ 10.36
Dolce: Hmm…mä olinkin jo unohtanut italiaanon, pitääpä käydä kurkkaamassa onko mulla ohjelmaa itsenäisyyspäiväksi
Kata73: Mäkin olen tavallaan jo sen ymmärtänyt, etten olisi oikeasti tuota miestä halunnutkaan. Mä olen lähinnä jumissa siinä ajatuksessa, että miksi mä en kelvannutkaan, tavallaan pyörin siinä alemmuudentunteessa, että joku muu meni ohi. Vaikka meidän juttu oli ohi kauan ennen kuin tää ns. “uusi” tuli kuvioihin. Silti mä vähän katkeroidun, koska K ei koskaan edes halunnut antaa mahdollisuutta Meille.
No, tästä taas noustaan ja herätään muistamaan todellisuus.
Kiitokse tsempeistä!
Kommentti unessani — 5.12.2007 @ 10.46