Joulukuu 2, 2007 at 23.53 · Filed under Yleinen
Tänään on ollut yllättävän aktiivinen päivä, huolimatta siitä, että eilen tuli tosiaan repäistyä oikein kunnolla. Vaikka ilta oli kaikin puolin mukana, jossain vaiheessa iski se haikeus. Ei nyt ihan toden teolla, mutta häiritsevästi kuitenkin. Varmaan, kun nyt aikaa on kulunut, eikä K olekaan kysellyt perääni, tai pyydellyt anteeksiantoa, joudun tässä vielä hetken palauttamaan tajuntaan, ettei varmaan tule koskaan kyselemäänkään. En mä siinä mitään menetä, päinvastoin. Tämä on mun riemuvoitto. Niinkuin jo useampaan otteeseen sanottukin, niin enhän mä edes tunne sitä ihmistä enää. Enkä tahdo sitä ihmistä enää. Ikävöin kyllä, mutta aivan eri K:ta, kuin jota viime aikoina olen tavannut.
Joudun tässä silti vielä pohdiskelemaan, miksi K sinnikkäästi näihin ajatuksiini palaa. Johtuu varmaan pitkälti siitä, että mä olen vaan jäänyt itse jumiin pyörittämään näitä “mitä jos” ajatuksia. Vähän liikaa mietin edelleen, mitä olisin voinut tehdä toisin? Olisinko jotenkin omalla toiminnallani voinut säilyttää sen yhteyden, mikä oli niin poikkeuksellinen aikoinaan? Tuskin, ja tiedän, että näiden asioiden pohtiminen on turhaa. Tapahtunut on tapahtunut, ja mikään ei enää palaa entiselleen siltä osin.
Olisinhan tietenkin toivonut, että olisin itse ollut kykenevä tietynlaiseen ystävyyteen. Ja ehkäpä se joskus vielä onkin mahdollista, kunhan olen saanut oman elämäni järjestykseen. Siis sillä tavalla, etten enää kaipaa menneisyyttä. Nyt ehkä vielä kaivelee sekin, että itse tein niin totaalisen “hylkäämisen”. Vaikka se olikin ainut oikea keino. Sulkea K pois omasta elämästäni. Mutta askel askeleelta kohti aurinkoa, hyvässä vauhdissahan tässä jo ollaan.
Kerroin viikko sitten ystävästäni (miehestä), joka oli hiljattain muuttanut yhteen uuden avovaimonsa kanssa. Suhde on nyt katkolla. Mies oli noin vuosi sitten rakastunut varattuun naiseen. Ja sanoi nyt, ettei voi koskaan ihan täysin rakastaa ketään muuta. Että tää varattu nainen on aina mielessä. Vähän pelottavaa, toivottavasti itselle ei käy noin.
Mies oli puhunut tämän varattunsa kanssa puhelimessa, ja kysynyt naisen tunteita. Nainen oli vastannut, että “rakastan sua”. Johon mies vastasi, että “niin minäkin sua”. Ja siihen se jäi. Nainen ei suostu tapaamaan miestä, koska irtipääseminen tapaamisen jälkeen on aina yhtä vaikeaa. Elämä jatkuu, ja vuosisadan rakkaustarinat jää. Niin se vain on.
Joulukuu 2, 2007 at 5.15 · Filed under Yleinen
Mä olen ihan helvetin humalassa. En edes muista millon viimeksi olen juonut näin paljon. Koko illan, klo 18:30 lähtien olen vaan juonut. Saldona terästetty glögi, karpalolonkero x about ziljoona, 2 x Bailey’ s kahvi, 5 x siideri, 1 x mansikkadaiquiri, 1 x karpalokossu.
Pikkujouluista kotona, ja just nyt maailma kaatuu päälle. Ei voi mitään, mulla on humalansekainen ikävä, ja mä en tiedä miten mä jaksan huomiseen tän ikävän kanssa. Siis jaksanhan mä, mutta nyt just mä en kykene käsittelemään ajatusta, että mä olen ihka aito oikea luuseri. Helvetti.
Baari oli täynnä ihan kivanoloisia miehiä. Mikä vittu siinä on, ettei yksikään kiinnosta. Ei edes kulmakarva värähdä. Mikäköhän? Taitaa olla sellainen pikku paska nimeltään K, joka vieläkin yrittää hallita mua ja mun elämää. Ei kai tahallisesti, mutta jostain syystä kesken illan mä erehdyin ajattelemaan, että mitä jos nyt näkisin sen täällä? Sen jälkeen mä en enää pystynytkään näkemään muuta. Vaan koko ajan hain, että K olisi ilmestynyt tyhjästä mun eteen. Sanonut mulle, että tuu, sua mä rakastan. Mutta eihän se tullut. Eihän sen tarvitse enää mua rakastaa, sillä on toinen. Niin vitun tärkeä mä olin sille, että sitä ei vois vähempää kiinnostaa mun menemiset ja tekemiset. Niin saatanan spesiaaali. Höh, olinpas mä tyhmä, kun en sitä ollut aikasemmin tajunnut. Että niin helvetin spesiaali mä olin, että mulle sai tehdä ihan mitä halus. Aaaaaarrrrgh…mä oon niin katkera, etten kehtaa edes täällä tunnustaa, paitsi näin seittemän promillen humalassa. Tällaiseen tilaan en olekaan itseäni hetkeen saattanut. Niinsanottu nollaus on tapahtunut (kirjotin ekaks nolaus 
).
Arvatkaa mikä biisi mun päässä soi? Ei mikään muu kuin sopivan osuva:
Bye Bye Baby
Kun silmiis sinisiin katsoin luulin niin onnen susta löytyneen.
Sua rakastin, muut unohdin, sinut tahdoin omaksein.
Vaan kuulla sain, että ainoa en sulle olekkaan.
Kun kerran viimeisen suljen oven varoen, olet mulle historiaa.
Bye bye baby, baby good bye!
Lähden pois vaikka yksin jään,
bye bye baby, baby good bye!
Itke en, kun loppuu tää.
Kun katson taaksepäin, olet muisto vaan, muisto menneen rakkauden.
Löydät jonkun muun joka sinuun rakastuu, uskoo sun valheisiin.
Silti luotan rakkauteen, voimaan ikuiseen.
On mulla määränpää, eilinen taakse jää, se oli unta pettävää.
Bye bye baby, baby good bye!
Lähden pois vaikka yksin jään,
bye bye baby, baby good bye!
Itke en, kun loppuu tää.
Jos rakkauden uudestaan, uskallan aloittaa,
ehkä huominen taas, onnen tavoittaa.
Bye bye baby, baby good bye!
Lähden pois vaikka yksin jään,
bye bye baby, baby good bye!
Itke en, kun loppuu tää.
Bye bye baby, baby good bye!
Lähden pois vaikka yksin jään,
bye bye baby, baby good bye!
Itke en, kun loppuu tää.
Minä, positiivisuuden perikuva, ja iloisuuden ilmentymä toivottelen maailman hevon kuuseen, ja menen itse nukkumaan.
*hali*