Archive for Joulukuu, 2007
Joulukuu 31, 2007 at 11.32 · Filed under Yleinen
Aamulla, kun heräsin, oli maa valkoinen (no ihan vähän, mutta kuitenkin). Tuli ihan sellainen pikkulapsen riemu, että “Jee, lunta!!!”. No, jatkoin unia hetken, ja uudestaan herätessäni olikin paluu tuttuun harmauteen jo tapahtunut, ja tuota vettä nyt tihuttaa taas sellaisena tasaisena virtana. Ikinä ennen sääolosuhteet eivät ole saaneet minua kuohahtelemaan yhtä raivoisasti, mutta nyt alkaa jo tosiaan riittää tämä märkä ja kura ja pimeys. Asiaan ehkä vaikuttaa se, että koti ei pysy päivääkään siistinä, ja se ärsyttää. Jos keksisin jonkun hyvän liikeidean koirantassukoristelusta, olisin jo rikas…..sillä jokaisen ulkoilureissun jälkeen on paikat täynnä sieviä täydellisiä tassunjälkiä. Eikä siinä kaikki, vaan myös seinät ovat täynnä upeita kurataideteoksia, ja milloin mitäkin. Ei se auta, vaikka kuinka kuivaisi noita elukoita, sen verran veemäistä tuo puolihileinen kura tahtoo olla. Jäätyy ensin turkkiin, ja sitten sulaa kotona sellaisena lilluna lätäköiksi lattioille. Ei helvetti….
Ja sitten nuo lapset…..kävelin tuossa päivänä eräänä tavaratalossa, ja siellä ne pulkat ja liukuri seisoivat isoissa kasoissa surkean näköisinä. Ei kukaan ollut siellä hypistelemässä, eikä kukaan lapsi kiljunut, että “isi, mä haluun ton, toi on hieno!”. Onneksi tuolla omalla muksulla on sentään joku käsitys siitä, mitä on valkea talvi. Tulevaisuuden lapset saavat hämmästellä lunta todennäköisesti enää valokuvissa.
Siis uudenvuodenaatto tänään. Sosiaalinen elämäni on näemmä kuihtunut täysin olemattomiin, sillä kukaan ei ole kutsunut minua mihinkään juhliin tänä vuonna. Luulenpa, että terveellisin ja paras vaihtoehto on se, että pojan kanssa paukutellaan nuo raketit ja papatit ihan keskenämme, ja valetaan tinaa. Eipä tarvitse toivottaa uutta vuotta tervetulleeksi päänsärkyisenä ja huonovointisena 
Ja sitten vielä…..mä tein sen, ja heitin kaikki täydelliset budjettilaskelmani vessanpyttyyn, ja ostin auton. Edellinen autoni alkoi jo ikääntyä, ja oli ison huollon tarpeessa, ei parituhatta euroa olisi riittänyt. Lisäksi vielä katsastus olisi pitänyt toimittaa kuukauden sisällä. Mulla tulee kilometrejä vuodessa reilut 30 000, joten tuo auto on meikäläiselle aika oleellinen juttu, vaikkei rahat siihen ihan aikuisten oikeasti riittäisikään. Mutta nyt on alla uudenkarhea menopeli, joka soveltuu meikäläisen tarpeisiin, kuin nenä päähän. Kärry syö dieseliä, joten uskon vakaasti säästäväni polttoainekustannuksissa, vaikka velkaa tulikin rutkasti lisää.
Sellaista täältä. Tunnerintamalla olen ihan kasaan kuihtunut. Ei oikeastaan mitään tunnekuohuja mihinkään suuntaan. Hiukan polttelisi lähteä ihmisten ilmoille katsastamaan, vieläkö sitä kelpaisi jollekin, mutta en taida viitsiä…
Niin että hemmetin paljon parempaa uutta vuotta odotellen ja toivotellen
Joulukuu 28, 2007 at 9.37 · Filed under K
Vihdoin tuntuu, että on hetki aikaa levähtää ja koota näitä ajatuksiaan. On tämä sellaista hulabaloota ollut taas kerran…noh, ihan mukavaa sellaista kuitenkin.
Tänään huomasin erikoisen asian itsessäni. Koko joulun on ollut sellainen erityisen levolllinen ja rauhaisa fiilis, ihan kummallista ottaen huomioon, millaista pyöritystä tämä syksy on ollut tunnerintamalla.
Kuitenkin, jostain syystä koko joulun minulla oli myös tunne, että K haluaisi laittaa minulle jotain viestiä. Joo tiedän, taas se sellainen “muka intuitio”. Eihän sieltä viestiä kuulunut, ja minäkin jo sen verran (onneksi) hänestä etääntynyt, etten enää sortunut siihen vanhaan “jos se nyt ei vaan kehtaa, niin jospa mä laittaisin sille…”-juttuun. Torstaina sitten tulin töihin, ja availin sähköpostiani. Olin jotenkin ihan varma, että edes siellä on joku viesti K:lta. Niin vahva se tunne kuitenkin oli. No p*skanmarjat siellä mitään ollut. En edes ollut pettynyt, tiedänhän minä jo, ettei meidän välillämme enää ole mitään sellaista, minkä perusteella sitä yhteydenottoa edes kannattaisi odotella. Mutta silti……
Toinen tyrmäävä ajatus, joka muistui mieleeni, oli se, että joudun tuon K:n taas parin viikon päästä tapaamaan silmästä silmään töiden merkeissä. Vatsasta kouraisee ajatuskin. Enhän ole nähnyt K:ta viimeisimmän episodin jälkeen, noin 1,5 kuukauteen. Joka siis on pisin väli koskaan. Luulenpa, että oman mielenterveyteni kannalta voisi olla järkevämpää jotenkin luistaa koko tapaamisesta. Taas kerran vaan nämä hiljalleen paranevat haavat aukeaisivat. Tunnen itseni, en ole kyllä valmis tuohon kohtaamiseen vielä, vaikka hyvin olenkin mielestäni edennyt tässä prosessissa. Saa nähdä.
K:n tyyliin kuuluu kyllä ilmoitella itsestään ennen noita tapaamisia. Kuten viimeksikin kautta rantain, tikusta asiaa-meiningillä. Ja minä onneton menin vain hiukan harhaan siinäkin tapauksessa. Asian luonne oli liian henkilökohtainen. Mutta eipä mikään ole muutenkaan enää kuin ennen, joten tuskinpa siinäkään vaiheessa K:sta mitään kuulen. Sitä paitsi koskaan aikaisemmin en ole sanonut K:lle päin naamaa, mitä mieltä olen hänen tavastaan hoitaa asioita. Loukkasin häntä, tietoisesti, ja luulenpa, että viimein poltin sillat takanani. Vaikka pyysinkin anteeksi, mutta vahinko oli jo tapahtunut.
Tiedä sitten, onko se nyt loppujen lopuksi niin vahinko. Olen jo ymmärtänytkin, ettei meitä enää ole, eikä tule.
Sellainen pikkuriikkinen ikävän tunne on vielä olemassa, joskus yön hiljaisina tunteina se muistuttelee itsestään. Onneksi se menee nopeasti ohitse, kun muistutan itseäni, miten paljon helpompaa oma elämäni kuitenkin on nyt. Enää ei tarvitse rakastaa koko sielullaan, vain huomatakseen kerta toisensa jälkeen tuhlaavansa sitä rakkautta.
Säästän rakkauteni jolle kulle aivan erityiselle ihmiselle .
Joulukuu 27, 2007 at 12.19 · Filed under Yleinen
Mitä asioita lapsuudesta/nuoruudesta muistat? Oli tässä joulunpyhinä ystävien kanssa puhetta niistä OIKEISTA asioista, mitä ilman ei lapsuutta ja nuoruutta voisi pitää elettynä. Tässäpä muutama listaus omista muistamisen arvoisista asioista:
- Lauantaipullat- äiti leipoi joka lauantai ollessani aivan pieni. Lauantain rutiineihin kuului viikkosiivous, ja sen päätteeksi pullakahvit
- Ehdottomasti joulu ja sen perinteet - kun haettiin iskän kanssa kuusi, äiti hääri keittiössä, kynttilät ja koristeltu koti
- Merkkarit - varsinkin ne salmiakkiset, jotka sittemmin kiellettiin vaarallisina
- Kirppu-karkit, sekä salmiakki että hedelmä
- Mansikka- ja salmiakkijauhikset
- Bubbis-purkat
- Midi-jäätelö (jota opin tosin syömään vasta aikuisemmalla iällä)
- Kalkitos-siirtokuvat
- Ystäväkirjat
- Levi’s 501:set, sittemmin 555:set
- Lacosten pikeepaidat ja purjehduskengät (yöks !)
- Sähkönsininen ripsiväri
- Kotipermanentit
- Hennavärjäys
- Anytime-meikit
- Taisteluplaneetta Galactica (tv-sarja)
- McGyver (nauhoitin joskus c-kasetilla suoraan telkkarista tunnusmusaa )
- Onnen päivät
- Fjällräven-reput
- Kirjekaverit
- Liebfraumilch-viini
- Soave-viini
- Minttukaakao (likööri)
- Helmeilevä omenaviini
Siinä nyt muutamia….vaikka onhan niitä miljoona lisääkin. Ja sitten tietenkin se ihana vapaus - ei ollut näitä vihonviimeisiä kännyköitä, jotka tekevät elämästä niin kontrolloitua ja suppeaa. Ajatelkaa nyt, miten vaikeaa vanhaan hyvään aikaan oli ylläpitää sivusuhteitakaan, kun ei ollut tätä Instant-kommunikointivälinettä. Ei voinut soittaa salarakkaan kotiin siinä pelossa, että vaimo vastaa. Vaan keinonsa kai noihinkin on ollut aina.
Tällaista järkevää tänään :).
Joulukuu 25, 2007 at 19.31 · Filed under Yleinen
Huhhuh, massu on niin turvoksissa, että hyvä, että yletyn edes näppiksille . Eli siis mätetty on, ei niinkään perinteistä jouluruokaa, vaan kilokaupalla suklaata suklaata suklaata. Onneksi aika tehokkaasti olen saanut tuhottua nuo kurjat herkut kaapeista, niin pikapuoliin voi taas palata arkeen .
Mutta olihan kiva joulu. Yksi pienisuure murhe tosin tuli, kun pojan lahjaksi saama radio-ohjattava helikopteri katosi kirjaimellisesti savuna ilmaan. Poika oli haltioissaan uutta lelua lennättämässä pihalla, kun yhtäkkiä tuuli tarttui kopteriin ja imaisi pyörteisiinsä. Tiiviistä etsinnöistä huolimatta Henkka-nimistä kopteria ei enää koskaan löydetty. En siinä viitsinyt sitten alkaa saarnaamaan pojalle, että oliskos taas kannattanut kuunnella äitiä….minä kun varoittelin, että ulkona tuulee sen verran, etten tiedä onko hyvä idea testailla kopteria siellä…. No surku ja pettymys oli tietysti pojalla hirmuinen, sen verran mieluisa lelu oli kyseessä. Pitää katsoa riittääkö varallisuus paikkaamaan tilanteen.
Oma lahjalistani puolestaan oli suht. vaatimaton, mutta ihan kivaa ja tarpeellista paketeista putkahti.
- Kirja (Jasmine Creswellin Soluttautuja)
- Kännykkäpussukka (sellainen ihan asiallinen, mitä voi käyttää vaikka kolikkopussina )
- Guccin tuoksu sekä ihovoide (isä osti tämän minulle, koska kerran minulla ei ole miestä, joka näitä ostaisi, näitä “naisten juttuja”….liikuttavan huomaavaista)
- rottinkikori, sellainen seinämalli, mihin saa esim. laskut siistiin nippuun…heh
- leffalippuja
- suklaata about 100 kg
- saippuaa
- lämpörullat (tämä oli kyllä lahja itselleni…)
- CD-levy (Tilkkutäkki 3)
- valokuvia kehystettyinä
- kylpytakki
Siinähän sitä jo olikin, en nyt jaksa muistaa, unohtuiko jotain….
Joten ilmeisen kiltti olen sittenkin ollut, vaikken odottanutkaan juuri saavani lahjoja. Ilta oli muutenkin leppoisa ja mukava, ja paistamani kinkkukin oli menestys, joten ei voi valittaa.
Ainoa miinus koko joulussa on tuo viheliäinen ex, joka ei omassa itsekkyydessään vaivautunut edes toivottamaan hyvää joulua omalle pojalleen. Ei vaikka soitettiin monta kertaa. Ei viitsinyt sitten soittaa edes takaisin. Lahjoista nyt puhumattakaan….lapsellista pelleilyä, en tiedä mitä tämä taas tarkoittaa, mutta perästä varmasti kuuluu. Ai että pistää kiukuksi tuollainen apinamainen käyttäytyminen.
K on saanut pysytellä tiukasti unholassa, en jotenkin ole muistanut koko hepun olemassaoloakaan, joten sekin on hyvä. Olen ehkä jossain myrskyn silmässä tai jotain, koska tiedän, ettei tämä nyt vielä tähän voi jäädä tämä kipuilu ja ikävöinti. No..saapa nähdä….
Mukavaa joulunjatkoa kaikille
Joulukuu 22, 2007 at 22.39 · Filed under Yleinen
Hetki omaa rauhaa….kotona palaa kynttilöitä siellä täällä, siivottu on. On viihtyisää, ja rauhallista. Kuuma glögi höyryää tuossa vieressä, ja kissa pesee itseään kovasti kehräten. Koirat lepäilevät rauhallisina. Nyt on hyvä olla. Jotenkin, mielettömän rauhallinen ja seesteinen olo. Kiire jäi kauppoihin. Kinkku sulaa tuossa pöydällä, ja odottelee uuniin pääsyä huomenissa illan hämärissä. Nyt saa joulu tulla.
Ai niin, lahjat tosin odottavat paketoimista, mutta se on ihan kiva rupeama, ja se kuuluu niin jouluun.
Juteltiin illalla pitkät tovit pojan kanssa sängyssä ennen nukkumaanmenoa. Poika kävi läpi joulumuistoja. Vielä on hiukan uskoa joulupukkiin jäljellä. Toki poika tietää, että me vanhemmat autamme pukkia hiukan ostamalla osan lahjoista, mutta muutama yllätys jää vielä pukinkonttiinkin saatavaksi . Lapsen usko on jotenkin niin liikuttavaa. Illalla poika muisteli, kuinka parisen vuotta takaperin oli aatonaattona unta odotellessa kuullut rapinaa yläkerrasta. Isi ja äiti siellä ahkeroivat lahjojen parissa. Poika sanoi, että oli hirveästi tehnyt mieli tulla rappusiin kurkkimaan, muttei uskaltanut, ettei tontut näe .
Olen mä miettinyt näitä mun ex-miehiäkin tässä. Niitä jouluja yhdessä ja erikseen. Ylipäänsä käynyt läpi näitä omia ihmissuhteitani, ja miettinyt, että missä kohdassa unohtui katsoa peiliin. Missä vaiheessa kunkin kanssa lähdettiin luisumaan sivuraiteille? Ja miten toiset unohtivat minut, kun ovi sulkeutui perässä, ja toiset vieläkin kaipaavat.
Tavallaan minä kaipaan heistä jokaista. Lapseni isää tavallaan, olihan hän pitkäaikaisin elämänkumppanini, sellainen hirmuisen hyvä ystävä. Harmi vain, etteivät tunteemme kohdanneet oikeilla tasoilla. Toinen halusi rakkautta minulta, minä halusin rakkautta muualta. Halusin kaiken, mutten lopulta saanut mitään. Paitsi oman itsenäisyyteni ja vapauteni. Ja sietämättömän määrän surua ja murhetta.
Kyllä minä rehellisyyden nimissä myönnän kaipaavani myös K:ta tietyllä tavalla. Kaipaus on vain sellainen häivähdys, ohimenevä puristava tunne rinnassa. Mutta en minäkään tunne häntä enää, kaipaan vain menneisyyttä, elettyä aikaa ja siihen liittyneitä ihmisiä. Joista K:lla kieltämättä oli merkittävin rooli viime vuosina.
Minä haluan uskoa hyvään. Siihen, että vielä jonakin jouluna koristelen kotia yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka on hyväksynyt minut sellaisena kuin olen. Sellaisen ihmisen, joka näkee minut elämänkumppanina ja rakastettuna. Hän hyväksyy menneisyyteni, ja kunnioittaa lastani.
Luotan arvostelukykyyni, en tahdo tehdä enempää virheitä. Niitä on tullut tehtyä yllin kyllin tässä elämän koulussa. Silti, paljon hyvääkin olen saanut, en voi valittaa.
Minulla on hyvä olla, vain jotain puuttuu. Mutta silläkin on merkityksensä, sitten kun löydän sen puuttuvan osan, luultavasti ymmärrän sen arvon paremmin kuin koskaan.
Niin se menee
Joulukuu 21, 2007 at 1.05 · Filed under Yleinen
Onpas jotenkin tyhjä olo juuri nyt. Tuossa jo kirjoittelinkin, että mulla on sellainen odottava olo, vaikka yhtään en tiedä mitä odotan. Jotain tapahtuvaksi kenties? Yhteydenottoa tietyltä suunnalta? Jotain mun henkinen minäni odottaa, mutta nähtäväksi jää mitä se on.
Yllättävän seesteinen olotila noin muutoin. Ei mitään järkyttäviä ikäväkertoimia, ei mitään vihakiukkukohtauksia. Tasaista tasaista. Eikä tällaisessa olotilassa juuri synny minkäänmoista hengentuotetta tänne blogiinkaan. Ehkä mä olen sittenkin saanut ohjelmoitua nämä aivoni joulurauha-moodiin, ja mikään ei nyt varsinaisesti kaivele mieltä.
Ihanaa kun alkaa pidempi vapaa. Tosin mun kohdalla siis vaan peruspyhät, mutta silti. Saa nämä univelat kuitattua pois, ja rytmin kohdalleen. Yks jännä juttu on….. mä taidan joutua ikävöimään mun työkavereita. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin ne on aivan mahtavia. Minäpäs nyt vähän kerron heistä, paremman tarinan puutteessa
Kyseessä on siis 6-henkinen tiimi, meistä koostuu yksikkömme ns. ohjausryhmä. Kaikki raportoimme omalta toimialueeltamme suoraan yksikön johtajalle. Mutta joukko on kirjava, ja ennenkaikkea, puhallamme todella yhteen hiileen. Tässä siis kokoonpano ikäjärjestyksessä (Nimet on nyt kyllä ihan sitten keksitty ):
Henrik: Reilu 50 v. harmaahiuksinen mies. Ollut pian 40 v. naimisissa saman naisen kanssa, enkä ihmettele yhtään miksi. Mies on helmi, aarre, timantti…valtavan empaattinen ja avulias ihminen. Oli mm. muuttamassa minun tavaroitani tänne nykyiseen kotiini, kantaa usein minulle herkkuja (tietää, miten perso olen karkille ), on sellainen isähahmo. Suomenruotsalainen.
Esko: Vajaa 50v. toista kertaa naimisissa (uusi vaimo aasialainen). Aina hyväntuulinen ja iloinen, muistaa aina huomauttaa makeansyönnistäni (itse myös kovin perso makealle, mutta yrittää olla parempi kuin minä itsehillinnässä 
). Eskon kanssa usein pelataan hiljaisena hetkenä esim. jotain nettipajatsoa, tai muuta yrityksen kannalta epäeettistä :). Käymme usein yhdessä lounaalla Esan ja Henrikin kanssa.
Markku: About 40v. naimisissa, 1 lapsi. Meidän porukan oma huumorimies tahtomattaan. Todella ammattitaitoinen, mutta hiukan liian innokas mitä työasioihin tulee. Lievä piilovittuilija, joka ei aina muista hyvän maun rajoja. Markun saa kuitenkin nopeasti pudotettua maanpinnalle tarvittaessa. Mukava kaveri.
Jarkko: Ikuinen poikamies, minua parisen vuotta vanhempi. Intohimoinen kalastaja, joka väheksyy naisia helposti, varsinkin ammatillisissa asioissa. Rääväsuu päällisin puolin, mutta herkkä ja henkevä, sekä ajatteleva mies, kun ollaan oikeassa paikassa ja sopivassa seurassa. Jarkko oli myös muuttoapuna. Innokas kalamies, viettää kesäisin puolet ajastaan vesillä. Jarkko jaksaa myös huolehtia syömisestäni, oikeastaan se on meidän kaikkien yhteinen vitsi, siis tämä minun makeanhimoni. Saatan löytää aamulla työpöydältä suklaalevyn - kiitos Jarkon :). Tulen äärimmäisen hyvin toimeen Jarkon kanssa, ja joskus jopa paikkailtiin molemmat läheisyydenkaipuutamme nukkumalla samassa yhden hengen sängyssä eräällä työreissulla. Mutta vaan nukuttiin.
Olli: 27-vuotias, mutta äärettömän paljon aikuisemmalta vaikuttava tehopakkaus. Muodostunut erittäin hyväksi ystäväksi ja luottohenkilöksi töissä. Olli on järkevä, ja hauska, ja meillä usein onkin älyttömän hauskaa nimenomaan Ollin ja Jarkon kanssa yhdessä. Päättäväinen ja särmä kaveri. Oli myös muuttoapuna .
Sitten olen minä, joukon ainoa prinsessa :). Kauan sain hakea hyväksyntää tuolta tiiviiltä porukalta, mutta olemalla oma itseni, ja kumoamalla ajoittain vallitsevia käsityksiä naisista, olen kyllä nyt kaikkien kaveri. Porukka on ihanan huolehtivainen, ja aina ottavat kyllä toisensa huomioon. Mikä parasta, koko porukka arvostaa minua, osaamistani, ja pikku hiljaa myös ovat nöyrtyneet pyytämään apuanikin (1,5 v. sentään ollut jo tuossa porukassa minäkin ). Ihania ihmisiä! Monesti, jos kotona on ollut huono päivä tunnepuolella, töissä piristyy. Ja toisekseen voi myös sanoa suoraan, jos surettaa. Parasta näissä miehissä on se, että he osaavat lohduttaa tarvittaessa, eivätkä pakene. Paitsi ehkä hädissään ostamaan minulle pullaa, jos ei muu auta
Joulukuu 20, 2007 at 14.58 · Filed under Yleinen
Huh…onpahan taas ollut yhtä tuulispäänä menemistä. Mutta nyt alkaa viimein olla joululahjat hankittuna. Ostin jopa takapiruisena äidilleni kirjan, joka kiinnostaa itseänikin. Kyseessä on kirja Mannerheimin Naiset. Vaikutti todella mielenkiintoiselta, mutta mä olenkin aina ollut kiinnostunut historiasta, suurmiehistä ja heihin liittyvistä mysteereistä ja salaisuuksista . Ennen muinoin kun kaikki oli olevinaan siveellistä ja kunniallista, kun samaan aikaan kuitenkin juuri silloin oli valloillaan ilotyttöjen valtakausi, ja kaksoiselämä kukoisti lähes kaikissa yläluokan perheissä.
(Kuva otettu syksyisellä Pariisin reissulla)
Mulla siis meinasi joulustressi iskeä päälle. Olin eilen ihan älyttömän kiukkuinen ja väsynyt, ja tiuskin ihan turhista. Sitten istahdin alas, vedin syvään henkeä, ja päätin, että nyt loppuu. Alkoi oikein itseäkin ärsyttämään se, että ärsytti niin paljon. Niinpä päätin, että nyt annan stressin olla, ja teen sen minkä ehdin. Peruin pari sovittua koira-aiheista menoa, istuin vaan sohvalla ja siihen sitten nukahdin.
Herätessä oli taas ihan uusi fiilis, ja sain kuin sainkin imuroitua ja pyyhittyä lattiat (tämä on siis meillä joka toinen päivä suoritettava toimenpiden ), keitin kupillisen kahvia ja olin taas tyytyväinen itseeni. Taivuin jopa lähtemään sittenkin treenikentälle, vaikka perusnyrkkisääntö koirankoulutuksessa on, että “älä treenaa koiraa, jos itselläsi on huono päivä”. Se on tosi kuin vesi, että koira lukee ihmistä kuin avointa kirjaa, ja vaistoaa heti, jos päivä ei ole parhaimmasta päästä. No, minä koin olevani jo sen verran paremmalla tuulella, että eikun kentälle. Asennoiduin niin, että nyt saadaan hommat toimimaan. Ja se kannatti, tehtiin varmasti yksi elämämme parhaista treeneistä eilen
*****
Olin aamulla hammaslääkärissä, ja vieläkin tuntuu, että on puoli naamaa puuduksissa. Kaffen juonnista ei tahdo tulla mitään, ja tupakkaakin sytyttäessä huomasin, että se olikin pudonnut suusta maahan, enkä ollut huomannut mitään. Nyt mulla on vaistomainen tarve jatkuvasti pyyhkäistä suupieliä, ettei vaan kuola valu huomaamattani
Sellaista tänään……peruskauraa
Joulukuu 19, 2007 at 10.18 · Filed under Yleinen
Jooh….. joskus sitä aina pohtii, että miten niin on mukamas “miesten hommat” ja “naisten jutut” erikseen. Eilen kyllä taas palautui mieleen, miksi jotkut hommat lienevät luontaisempia miessukupuolelle.
Lähdettiin pojan kanssa joulukuusenhankintareissulle (jestas, mikä sana!). Kuusi löytyikin suhteellisen kivuttomasti, oikein sellainen nätti ja tuuhea jalokuusi. Eikun kuusi kainaloon ja…. niin….tosiaan….kuusihan pitäisi jollain ilveellä kuljettaa kotiinkin, eikä autoni ole mikään tilaihme, vaikka farmari onkin. Eikä ajatus neulasilla koristellusta auton sisustasta juurikaan houkutellut. Ainoa mahdollisuus olisi siis kiinnittää kuusi katolle. Onneksi autoni vakiovarusteisiin kuuluu ns. kattokaiteet, joten enää piti keksiä, millä kuusen kiinnittää sinne niin, ettei se kesken matkan valahda tuulilasiin…tai vaikka takanatulevan konepellille
Näppäränä tyttönähän mulla on sitten hanskalokerossa joka naisen autonkorjaustarvikkeet = puukko ja rulla kotinarua :). Vaikka itse sanonkin, olin äärimmäisen ylpeä kiinnittäessäni tottuneennäköisesti kuusta auton katolle, aivan kuin tekisin sitä päivätyökseni. Tosin narua ei olisi varmaankaan tarvinnut käyttää ihan koko rullallista, eikä ainakaan sitoa niin tiukkaan, että kynnet oli kovalla solmuja irroittaessani (jälkikäteen vasta tajusin, että olishan ne narut voinut katkoa puukollakin ).
Seuraava probleema tulikin eteen kuusenjalan kanssa - eihän se helkkarin runko mahtunut sinne! No ei muuta, kuin puukko taas esille, ja vuolemaan pihkaista puuta. Pari tuntia sain kulumaan siinä ährätessä, lopputuloksena yksi kpl hajonneita puukkoja ja yksi kpl kärsineitä joulukuusia………..voi Jeesus.
No, ennen pitkää sain kuin sainkin kuusen pystyyn, ja sisään raahattua. Olin olevinani fiksu, ja päätin poistaa suojaverkon kuusesta vasta sisällä. Ette uskokaan miten raivostuttavaa materiaalia se venyvä ja vanuva verkko on!
Joka tapauksessa kuusi saatiin koristeltua ja valotkin siihen (siniset….tuli ostettua vahingossa ).
Tällainen siitä sitten tuli…..(no ei sentään ):
Joulukuu 18, 2007 at 12.58 · Filed under Yleinen
Julkinen äänestys: kyllä vai ei? (Toivotanko hyvää joulua K:lle, vai en?)
Joulukuu 17, 2007 at 15.50 · Filed under K
….mutta silti mua hämmästytti tänään eräs asia. K oli lähestynyt minua sähköpostitse, työasiassa tosin. Työasioiden puitteissa ei ole viestiä vaihdettu varmaan kahteen kuukauteen, ja tässä taannoinhan K sanoi, ettei enää viitsi vaivata minua ko. asioilla, kun en enää päivittäisessä yhteistyössä heidän kanssaan ole, vaan vastuu on siirtynyt kolleegalleni. K vielä myönsi, että on ihan tietoisesti jättänyt minut pois kyselyistä, kun utelin, miksei ole kysynyt minulta apua, jos on ollut ongelmia. No, tämän keskustelun jälkeenhän sitten sattuikin yhtä ja toista, ja käytännössä mitään kommunikointia ei sen jälkeen ole ollut, paitsi oma kirjeeni K:lle, ja siihen tullut epämääräinen vastaus, jonka olenkin jo täälläkin julkistanut aiemmin.
Mulle tuli ihan sellainen olo, että se “tunnustelee”. En tiedä onko joulumieli vallannut miehen, vai mistä on kyse, mutta kuitenkin kummastuttaa. Varsinkin kun viestin sisältämä kysymys oli jotain sellaista, mihin mulla ei ole osaa eikä arpaa. Mä siis koen, että K odotti reaktiotani, ja sitä millä sävyllä vastaisin viestiin. En vastannut mitään.
Mietin kyllä, että ehkä tämä oli häneltä tietynlainen hatara kädenojennus välien sopimiseksi, ja että ehkä voisin vastata ihan kivasti jotakin. Sitten mietin, että olenko taas vääntäytymässä tähän näyttelijän rooliin, esitän, että kaikki on ok, vaikkei todellakaan ole. Niinpä en vastannut mitään, vaan välitin viestin kolleegalle, joka sitten olikin ollut yhteydessä K:hon.
Tai ehkäpä tämä on mun epätoivoinen yritys ajatella, että K haluaa sittenkin pitää jotain kontaktia minuun, ja kun ei ontuvalla tunne-elämän kokemuksellaan osaa muuten asioita julkituoda, tekee ikään kuin tikusta asiaa. Voihan toki olla, että kyseessä oli puhdas ajatusvirhe K:n taholta, ja unohti, etten ole enää oikea kontakti.
Ääh, en mä tiedä. Sainpahan taas lisää vatvottavaa, ja tällä kertaa ihan tilaamatta sitä itse
Next entries »
