Hömppää ja kyyneleitä
Hmm….viime yönä tapahtui jotain todella tavallisuudesta poikkeavaa. Heräsin omaan itkuuni. Tunne oli jotenkin outo, koska en ollut ollenkaan surullinen. En kuollaksenikaan muista mitä unta olen nähnyt, mutta oletan, että olen siis itkenyt ilosta??? Todella kummallista. Hämmästelin tätä ilmiötä sen verran, etten sitten heti saanutkaan uudelleen unta, ja ehdin tietysti yön hiljaisina tunteina pähkäilemään taas tätä olemisen vaikeutta ja ihanuutta.
Päässä pyöri hirveästi sekavia ajatuksia, enkä oikein mistään saanut kiinni. Kävin oikein yöpakkasessa tupakallakin, istuksin pihalla aamutakissa, jättikokoinen untuvatakki päällä, ja juuri hankkimani sexyt punaiset Kuoma-saappaat jalassa :). Sen verran kerkisin miettiä, että oli kyllä tyypillistä, että naapurin ihan ok-näköinen sinkkuisä kävelisi ohi. Huokaisin helpotuksesta tajutessani, ettei kai nyt sentään siihen aikaan yöstä kukaan normaali-ihminen liiku. Paitsi naapurin ok-näköinen sinkkuisä. Prkl!!! Yhtäkkiä sieltä puskan takaa kuului kovaääninen rymähdys, ja painelin kurkkimaan aidan takaa, mitä oikein tapahtui. No, naapurin ok-näköinen sinkkuisihän se siellä vaan teki tuloaan pikkujouluista kotiin :). Hitto, on se ollut näky, kun meikäläinen on siellä pylly pystyssä itkettynein silmin yrittänyt sitä miehenraatoa saada jaloilleen. Onnistui viimein, ja sinkkuisi saatiin turvallisesti kotiin. Voi helvetti :)!
Tänään menen siis hömpöttelemään. Luvassa on ensin geelit kynsiin. Mulla on kyllä ihan hyvät kynnet omastakin takaa, mutta laitetaan nyt. Jos vaikka joku ihana mies ihastuisi mun kynsiin. Sitten laitetaan kulmakarvat taas ojennukseen, ja sitten paras, eli ripsipermanentti! Voin sitten huomisissa pikkujouluissa räpsytellä kikkaroita ripsiäni oikein antaumuksella :). Huhhuh, on tää vaikeeta tää naisen elämä, mutta kai sitä yrittää tällä jotain piristystä saada tähän talvisen kalpeaan olemukseensa.
Hui, tuli muuten kammo ajatus mieleen. Mitä jos MÄ törmäänkin K:hon huomenna? Se oli viimeksikin ihan vaan parista minuutista ja muutamasta metristä kiinni, etten juossut sen ja Naikkosen syliin. Apua!

No on sulla ollut vaiheikas yö
Ihan tässä sieluni silmin saatan kuvitella tilanteen..
Ja mukavia hömpöttelyjä!
Kommentti anis — 30.11.2007 @ 16.45
Heh..mä luulen, että ok-näköinen sinkkuisi on kyllä aamulla krapuloissaan luullut nähneensä painajaista yöllä…että se naapurin räjähtänyt emäntä yritti lähennellä :D.
Kommentti unessani — 30.11.2007 @ 16.49