Kolahti
No niin. Voi helvetti. Mistäs tämä pistos sydämessä johtuu, jos olen niin kuivilla, kuin olen tässä nyt hehkutellut menemään?
Olin tuossa kolleegani auttamassa tuon K:n yrityksen sotkujen selvittämisessä aamulla. Juteltiin niitä näitä, mm. perjantaisista pikkujouluista. Jossain yhteydessä tuo kolleegani (mies) sitten kertoi, että oli käväissyt hampurilaisella lähtiessään pikkujouluista kotiin. Olipa siihen samaiseen ravintolaan sitten eksynyt mr. K naisseuralaisensa kanssa. Ja tuo seuralainen oli, kukapa muukaan kuin K:n oma kolleega töistä, juuri se, jonka olen jo aiemminkin epäillyt olevan tuo uusi ihastus. Syystä, jota en itsekään tiedä, alkoi sydän hakkaamaan ja kädet tärisemään. Siis vaikka olen aavistellut, epäillyt ja vaikka oikeastaan intuitioni on kertonut jo alusta asti, kun tämä kyseinen nainen tuli töihin K:n kollegaksi, ettei siitä hyvää seuraa, niin silti. Siis miten juuri se? Voihan toki olla, että olivat lähteneet yhtämatkaa omista pikkujouluistaan (tiedän siis, että ne olivat myös viime perjantaina), mutta epäilenpä suuresti. Varsinkin, kun kyseiseen naiseen liittyy paljon muitakin ns. otsan rypistys-juttuja.
Nainen erosi miehestään suunnilleen samoihin aikoihin, kuin K omasta puolisostaan. K on ihan avoimesti kertonut, että ovat paljon jutelleet asioista keskenään, tavallaan kun ovat olleet samassa paskassa molemmat. He reissaavat paljon työmatkoilla yhdessä, ja olinpa tuossa näkeväni heidät kesällä yhtämatkaa matkalla paljon puhutulle Espoon kesäasunnolle. Samoin viimeksi, kun K ehdotti, että tavattaisiin, ja tavattiinkin, oli herra ollut tämän naisen kanssa lätkämatsissa, naisen lapset mukana. Muistan silloin jo kommentoineeni, että “mä en kuule nyt tosiaan haluaa tietää, mitä sulla on menossa sen naisen kanssa”. Johon K vaan naurahti, että “hei, ei todellakaan mitään”. Ja tuona iltanahan sitten mentiin sinne K:n luo, ja piti niin jäädä yöksi ja blaablaa.
Joten, nyt olen täysin vakuuttunut siitä, että kyseinen nainen on K:n uusi. Ja jostain syystä se kirpaisee. Ja heti alan miettimään, ettei se suhde voi kestää. Molemmat juuri eronneet, tekevät töitä yhdessä, istuvat saman pöydän ääressä. Se ei voi kestää, eihän? Ja tämän vuoksi tämä välillä vähän ärsyttäväkin vaistoni sanoo, että aikanaan, kun tuo suhde päättyy, tulee K häntä koipien välissä pyytämään anteeksi. Ja voi luoja, miten toivon, että silloin on oma elämäni siinä määrin uomissaan, etten vain missään ihmeen nimessä sorru mihinkään enää tuon miehen kanssa.
Saamari, että tää on kummallista. No, kohta mä taas nousen täältä, kun muistan taas miten hyvä mulla on olla ilman K:ta.
*hali*