Hopeinen

No niin, eli tänne jatkossa vuodattelen näitä ajatuksiani. Syynä ei suinkaan ole se, että aikaisempi blogini olisi joutunut vääriin käsiin tms., vaan puhtaasti se, että systeemi tökkii. Mä olen niin malttamaton ja kärsimätön.

Uusille lukijoille laitoin linkin tuonne edelliseen blogiini, sieltä on hyvä käydä vähän tutkailemassa tätä lähihistoriaa parisuhderintamalla. Koska totuuden nimissä tulen varmasti useampaan kertaan palaamaan tiettyihin ihmisiin ja tuntemuksiin. En ole niin typerä, että kuvittelisin päässeeni näin helpolla yli ihmisestä, joka on päässyt lähemmäksi minua kuin kukaan koskaan aikaisemmin. Ei, en varmasti unohda häntä ikinä. Tiettyja asioita ja tekoja haluaisin kyllä unohtaa, mutta en sitä ihmistä. Vaikkakaan meidän kohdallamme tarinalla ei ollut onnellista loppua, on sillä ajanjaksolla ollut erittäin merkittävä vaikutus elämääni. Nyt ja tulevaisuudessa. Olen joutunut kantapään kautta kokemaan, etten ollutkaan yhtään sen erityisempi, kuin joku muukaan. Tai että vain minun tahtoni, ja rakkauteni ei riittänyt rikkomaan rajoja ja siirtämään vuoria.

Olen oppinut myös arvostamaan tiettyjä ihmisiä eri lähtökohdista, kuin aikaisemmin. Olen oppinut tuntemaan vihaa, pettymystä ja ennenkaikkea pyyteetöntä rakkautta.

Ei kai sellaista ihmistä voi unohtaa, joka on noinkin monta vahvaa asiaa opettanut. Olosuhteet saavat jäädä historiaan, ja sammuneesta hiilestä en enää yritä sytyttää roihua. Vaikka tällä hetkellä kyseistä miestä kohtaan, kutsuttakoon häntä tästedes vaikka nimellä K, tunnen lähinnä vain halveksuntaa ja vihaa, olen hänelle kiitollinen siitä, mitä elämäni on nyt. Olen onnistunut viimein tekemään elämästäni suurin piirtein itseni näköisen, ja mikä parasta, viihdyn omassa elämässäni. Toivottavasti te muutkin