Archive for Marraskuu, 2007
Marraskuu 30, 2007 at 10.48 · Filed under Yleinen
Hmm….viime yönä tapahtui jotain todella tavallisuudesta poikkeavaa. Heräsin omaan itkuuni. Tunne oli jotenkin outo, koska en ollut ollenkaan surullinen. En kuollaksenikaan muista mitä unta olen nähnyt, mutta oletan, että olen siis itkenyt ilosta??? Todella kummallista. Hämmästelin tätä ilmiötä sen verran, etten sitten heti saanutkaan uudelleen unta, ja ehdin tietysti yön hiljaisina tunteina pähkäilemään taas tätä olemisen vaikeutta ja ihanuutta.
Päässä pyöri hirveästi sekavia ajatuksia, enkä oikein mistään saanut kiinni. Kävin oikein yöpakkasessa tupakallakin, istuksin pihalla aamutakissa, jättikokoinen untuvatakki päällä, ja juuri hankkimani sexyt punaiset Kuoma-saappaat jalassa :). Sen verran kerkisin miettiä, että oli kyllä tyypillistä, että naapurin ihan ok-näköinen sinkkuisä kävelisi ohi. Huokaisin helpotuksesta tajutessani, ettei kai nyt sentään siihen aikaan yöstä kukaan normaali-ihminen liiku. Paitsi naapurin ok-näköinen sinkkuisä. Prkl!!! Yhtäkkiä sieltä puskan takaa kuului kovaääninen rymähdys, ja painelin kurkkimaan aidan takaa, mitä oikein tapahtui. No, naapurin ok-näköinen sinkkuisihän se siellä vaan teki tuloaan pikkujouluista kotiin :). Hitto, on se ollut näky, kun meikäläinen on siellä pylly pystyssä itkettynein silmin yrittänyt sitä miehenraatoa saada jaloilleen. Onnistui viimein, ja sinkkuisi saatiin turvallisesti kotiin. Voi helvetti :)!
Tänään menen siis hömpöttelemään. Luvassa on ensin geelit kynsiin. Mulla on kyllä ihan hyvät kynnet omastakin takaa, mutta laitetaan nyt. Jos vaikka joku ihana mies ihastuisi mun kynsiin. Sitten laitetaan kulmakarvat taas ojennukseen, ja sitten paras, eli ripsipermanentti! Voin sitten huomisissa pikkujouluissa räpsytellä kikkaroita ripsiäni oikein antaumuksella :). Huhhuh, on tää vaikeeta tää naisen elämä, mutta kai sitä yrittää tällä jotain piristystä saada tähän talvisen kalpeaan olemukseensa.
Hui, tuli muuten kammo ajatus mieleen. Mitä jos MÄ törmäänkin K:hon huomenna? Se oli viimeksikin ihan vaan parista minuutista ja muutamasta metristä kiinni, etten juossut sen ja Naikkosen syliin. Apua!
Marraskuu 29, 2007 at 23.15 · Filed under K
Tästä päivästä tuli siis tällainen. Oikeastaan päivä on ollut ihan ookoo, jos ei aamun pientä tunnepurkausta oteta huomioon. Huono puoli tässä päivässä on ollut se, että K on ollut poikkeuksellisen paljon ajatuksisssani tänäänä. Varmaankin tuo eilispäivän kuulopuhe K:n naisseuralaisesta sai taas ajatukset rullaamaan. Ärsyttävää!! Kun mä en halua ajatella sitä, mä en enää vaan oikeasti halua. Siten tilanne on ehkä hiukan muuttunut, etten nyt ajattelie K:ta perinteisen ikävän ja kaihon merkeissä, vaan lähinnä olen analysoinut häntä paljon mielessäni. Ja varsinkin noita tapahtumia tässä pian pari viikkoa takaperin. Olen oikeastaan ihmeissäni, ettei K ole ottanut yhteyttä. Olisi ollut hänen tyylistään tehdä niin. Tai sitten ei. Niinpä. En enää tiedä, mikä on hänen tyylistään ja mikä ei. Sanotaan, että vuosi sitten olisi ollut hänen tyylistään, nyttemmin…..no jaa, tuskin sittenkään. Mutta joka tapauksessa sisälläni kaihertaa taas kerran tuntemus, että tämä välien rikkoontuminen kaivelee K:ta ehkä jopa enemmän kuin mua. Hänelle olisi ollut tärkeää, että välimme olisivat säilyneet. Muistan eräänkin kerran hänen todenneen, “ettei mikään voi koskaan siten tulla väliimme, että vihaisimme toisiamme”. No sekin päivä tuli nähtyä. Eikä se “mikään” ole edes mikään kovin merkillinen, ihan arkisesti ja tylsästi “nainen”. Nainen tuli väliimme, joka pilasi niin paljon tietämättään. Tai mistä minä tiedän, vaikka tietäisikin, sama se enää tässä vaiheessa on. Silti en voi olla tuntematta lievää katkeruutta tuota naista kohtaan. Kyllä hän minun puolestani olisi tuon miehen saanutkin, mutta mikä oikeutti hänet viemään myös koko kolmivuotisen historian mukanaan? Mikä oikeus sillä oli tulla ja viedä ne hyvätkin muistot? Vai onko tuo nainen kaikesta huolimatta pelastava enkelini, joka vihdoin vapautti minut kurimuksesta nimeltä K?? Ehkä, en vain huomannut valkeita siipiä selässään. Tai ehkäpä hänen roolinsa on olla väliinputoaja? Auttoi K:n eroon minusta, minut K:sta, ja tulee itse jossain vaiheessa petetyksi?
Arvailua, spekulointia, syyttelyä, katkeruutta. Myönnän, sitähän tämä on. Mutta siitä huolimatta tunnen olevani oikeutettu siihen. Ei ehkä tuota naista kohtaan, kuin välillisesti. K tässä on kaiken taustalla, yksi iso paskakasa oikein. Nyt varmaan, jos se kävelisi vastaan, mä potkaisisin sitä. Sepäs vasta olisikin fiksua 
Marraskuu 29, 2007 at 15.24 · Filed under Kivaa
Marraskuu 29, 2007 at 10.54 · Filed under Yleinen
….tuli sitten viimein. Monen tekijän summa varmaan, mutta sainpa nyt itkettyä pois tuon K:nkin samaan syssyyn. Tänään vaan sitten taivas repes, ei jaksanu enää. Varmaan nämä ongelmat täällä kotonakin vaikuttaa. Pojan kanssa on ollut hiukan matalalentoa, jotenkin tuntuu, että itse en osaa olla riittävän aikuinen pojalle, ja poika on liian viisass minun kasvatettavakseni. Koko alkuviikko on ollut yhtä kammotusta sillä saralla. Kaikesta ollaan tapeltu, kinasteltu ja riidelty. Nukkumaanmenot, hampaidenpesut, omien tavaroiden siivoamiset, ihan kaikki on tökkinyt nyt. Ja sokerina pohjalla kaikki tietenkin raportoidaan iskälle. Eilen viimein saatiin kuitenkin sovittua asioita kotona, ja aamu alkoikin paljon paremmin pojan kanssa. Nyt sitä ehkä vasta havahtuu todella, miten jumissa sitä on ollut näiden omien tunnesotkujensa kanssa. En ole nähnyt metsää puilta, kulkenut vaan suruhuntu kasvoillani.
Oikeastaan superihanaa, että vihdoin tämä tarina K:n kanssa on ohi. Vaikka eilinen uutinen hiukan säväytti, niin jostain syystä asia ei mietityttänyt sen enempää. Ehkä, kun sen jo tavallaan tiesinkin.
Joten nyt vaan tuulta kohden, voisin alkaa somistaa kotia jouluiseksi. Sitäkään en ole jaksanut tehdä moneen vuoteen. Silloin kun poika oli pieni, laitoin aina kaiken viimeisen päälle, aika varmaan palauttaa vanhat traditiot taas kehiin. Jouluverhoa ikkunaan, kynttelikköä sinne tänne, koriste oveen, pikkuisia tonttuja istuksimaan kirjahyllyn reunalle. Ja hirmuisesti joulumieltä!!! Tietenkin tortut ja piparit kuuluu asiaan, ja sitten viimein aatonaattona raahataan sisään ihka aito joulukuusi. Hihii, ihan rupee itsekin tässä jo odottelemaan joulua!
Loppukevennys 
:
Marraskuu 28, 2007 at 10.01 · Filed under K
No niin. Voi helvetti. Mistäs tämä pistos sydämessä johtuu, jos olen niin kuivilla, kuin olen tässä nyt hehkutellut menemään?
Olin tuossa kolleegani auttamassa tuon K:n yrityksen sotkujen selvittämisessä aamulla. Juteltiin niitä näitä, mm. perjantaisista pikkujouluista. Jossain yhteydessä tuo kolleegani (mies) sitten kertoi, että oli käväissyt hampurilaisella lähtiessään pikkujouluista kotiin. Olipa siihen samaiseen ravintolaan sitten eksynyt mr. K naisseuralaisensa kanssa. Ja tuo seuralainen oli, kukapa muukaan kuin K:n oma kolleega töistä, juuri se, jonka olen jo aiemminkin epäillyt olevan tuo uusi ihastus. Syystä, jota en itsekään tiedä, alkoi sydän hakkaamaan ja kädet tärisemään. Siis vaikka olen aavistellut, epäillyt ja vaikka oikeastaan intuitioni on kertonut jo alusta asti, kun tämä kyseinen nainen tuli töihin K:n kollegaksi, ettei siitä hyvää seuraa, niin silti. Siis miten juuri se? Voihan toki olla, että olivat lähteneet yhtämatkaa omista pikkujouluistaan (tiedän siis, että ne olivat myös viime perjantaina), mutta epäilenpä suuresti. Varsinkin, kun kyseiseen naiseen liittyy paljon muitakin ns. otsan rypistys-juttuja.
Nainen erosi miehestään suunnilleen samoihin aikoihin, kuin K omasta puolisostaan. K on ihan avoimesti kertonut, että ovat paljon jutelleet asioista keskenään, tavallaan kun ovat olleet samassa paskassa molemmat. He reissaavat paljon työmatkoilla yhdessä, ja olinpa tuossa näkeväni heidät kesällä yhtämatkaa matkalla paljon puhutulle Espoon kesäasunnolle. Samoin viimeksi, kun K ehdotti, että tavattaisiin, ja tavattiinkin, oli herra ollut tämän naisen kanssa lätkämatsissa, naisen lapset mukana. Muistan silloin jo kommentoineeni, että “mä en kuule nyt tosiaan haluaa tietää, mitä sulla on menossa sen naisen kanssa”. Johon K vaan naurahti, että “hei, ei todellakaan mitään”. Ja tuona iltanahan sitten mentiin sinne K:n luo, ja piti niin jäädä yöksi ja blaablaa.
Joten, nyt olen täysin vakuuttunut siitä, että kyseinen nainen on K:n uusi. Ja jostain syystä se kirpaisee. Ja heti alan miettimään, ettei se suhde voi kestää. Molemmat juuri eronneet, tekevät töitä yhdessä, istuvat saman pöydän ääressä. Se ei voi kestää, eihän? Ja tämän vuoksi tämä välillä vähän ärsyttäväkin vaistoni sanoo, että aikanaan, kun tuo suhde päättyy, tulee K häntä koipien välissä pyytämään anteeksi. Ja voi luoja, miten toivon, että silloin on oma elämäni siinä määrin uomissaan, etten vain missään ihmeen nimessä sorru mihinkään enää tuon miehen kanssa.
Saamari, että tää on kummallista. No, kohta mä taas nousen täältä, kun muistan taas miten hyvä mulla on olla ilman K:ta.
Marraskuu 27, 2007 at 22.14 · Filed under K
Pieni väsymyksenpoikanen meinaa iskeä. Olin tuossa juuri pitämässä lajiesittelyä aiheesta henkilöetsintä (siis koirien avulla). Session jälkeen iski ihan totaalinen väsymys, onneksi tuo kirpakka keli hiukan piristi. Vaan vielä pitäis jaksaa mennä iltalenkille.
Huvittava juttu sattui töissä tänään. Tai no, huvittava ja huvittava. Mutta viimeistään nyt sain todisteen siitä, että tämä välttely K:n ja minun välilläni on kyllä ihan molemminpuolista.
Olen siis usein ollut ns. ongelmanratkaisijan asemassa, jos K:n edustaman yrityksen toiminnoissa on ollut ongelmia. Yleensä K on itse ottanut välittömästi yhteyttä, ja tilanne on saatu normalisoitua suht nopsaan. Tänään soitti kollegani hädissään työpäivän jälkeen, ja kertoi ihmeissään, että K oli soittanut hänelle. Kysyi, että eikö se ollut saanut mua kiinni, vai miksi ihmeessä oli soittanut hänelle… No, ohitin kysymyksen ja kysäisin mikä hätänä, ja meinasi tikahtua omaan tirskahdukseeni, kun kuulin, että toiminnot ovat olleet kaksi päivää täysin jumissa, kellään ei ole valmiuksia paikata ongelmaa ja koko K:n yrityksen tuotanto on vaakalaudalla. Voi hyvät hyssykät sentään….näin se sitten menee.
Aikamoinen voima näillä ihmissuhteilla, jos mietitään, että kahden ihmisen mönkään mennyt ja v*ttumaisella tavalla päättynyt parisuhde pystyy lähestulkoon pysäyttämään tehtaan tuotantolinjan. Ei siis jätkällä ollut pokkaa soittaa mulle, vaikka hätä oli suurin. Helvetti sentään, olis nyt edes pyytänyt jotain kolleegaansa soittamaan.
Vaikka mä olen itse ihan myös siinä mielentilassa, että mahdollisuuksien mukaan vältän kontaktia K:n kansas missään muodossa, en nyt sentään aio työpaikkaani hänen takiaan pistää vaakalaudalle. Pakon edessä kyllä kykenisin asiallisesti kommunikoimaan, ja ehkä heittämään jonkun asiattoman piikin sinne puheen lomaan…heh.
No, tokihan mua rupesi sitten mietityttämään, että hmmm…vihaakohan sekin nyt mua, kun annoin palaa aika tuutin täydeltä viimeisimmän yhteydenpitomme aikaan. Mutta mä luulen, että se ei kehtaa. Että se jotenkin vaan häpeää kaikkea mahdollista ja mahdotonta. En mä tiedä, voihan se olla, että mä itse vaan haluan ajatella asian noin, mutta what so ever, I don’ t care. Ei niinkuin puristele yhtään. Ihan kummallista. Joskus aikaisemmassa elämässä mä olisin loukkaantunut sydänjuuriani myöten, jos K olisi soittanut kolleegalleni minun sijaani. Nyt mua vaan hymyilytti, ja hykertelin tyytyväisenä, että saapas nyt pas*a jätkä kärvistellä ongelmiensa parissa. Ei ole enää armon enkeli jeesaamassa joka välissä.
Ta daa!!!! Ihanaa!!! Kivaa!!!! Mä en enää ole koukussa siihen, jippiiiiiiii!!!!
Marraskuu 27, 2007 at 11.34 · Filed under K
No niin, eli tänne jatkossa vuodattelen näitä ajatuksiani. Syynä ei suinkaan ole se, että aikaisempi blogini olisi joutunut vääriin käsiin tms., vaan puhtaasti se, että systeemi tökkii. Mä olen niin malttamaton ja kärsimätön.
Uusille lukijoille laitoin linkin tuonne edelliseen blogiini, sieltä on hyvä käydä vähän tutkailemassa tätä lähihistoriaa parisuhderintamalla. Koska totuuden nimissä tulen varmasti useampaan kertaan palaamaan tiettyihin ihmisiin ja tuntemuksiin. En ole niin typerä, että kuvittelisin päässeeni näin helpolla yli ihmisestä, joka on päässyt lähemmäksi minua kuin kukaan koskaan aikaisemmin. Ei, en varmasti unohda häntä ikinä. Tiettyja asioita ja tekoja haluaisin kyllä unohtaa, mutta en sitä ihmistä. Vaikkakaan meidän kohdallamme tarinalla ei ollut onnellista loppua, on sillä ajanjaksolla ollut erittäin merkittävä vaikutus elämääni. Nyt ja tulevaisuudessa. Olen joutunut kantapään kautta kokemaan, etten ollutkaan yhtään sen erityisempi, kuin joku muukaan. Tai että vain minun tahtoni, ja rakkauteni ei riittänyt rikkomaan rajoja ja siirtämään vuoria.
Olen oppinut myös arvostamaan tiettyjä ihmisiä eri lähtökohdista, kuin aikaisemmin. Olen oppinut tuntemaan vihaa, pettymystä ja ennenkaikkea pyyteetöntä rakkautta.
Ei kai sellaista ihmistä voi unohtaa, joka on noinkin monta vahvaa asiaa opettanut. Olosuhteet saavat jäädä historiaan, ja sammuneesta hiilestä en enää yritä sytyttää roihua. Vaikka tällä hetkellä kyseistä miestä kohtaan, kutsuttakoon häntä tästedes vaikka nimellä K, tunnen lähinnä vain halveksuntaa ja vihaa, olen hänelle kiitollinen siitä, mitä elämäni on nyt. Olen onnistunut viimein tekemään elämästäni suurin piirtein itseni näköisen, ja mikä parasta, viihdyn omassa elämässäni. Toivottavasti te muutkin
Marraskuu 27, 2007 at 10.16 · Filed under Yleinen
Siirryinpä nyt minäkin ajatukseni.netin käyttäjäksi. Linkin edelliseen blogiini löydät täältä.
