Hopeinen

Muttei sentään kodin muutto, vaan pelkän blogiosoitteen. Jospa sitä sais taas uutta potkua bloggailuunkin, kun ollaan uusissa maisemissa ja osoitteissa.

Kurkatkaahan ehtiessänne tänne

Torstai-illan lottoarvonnassa tuli seuraavat vastaukset;

c
a
a (tämä on oikeastaan semi-a, en oikein ottanut selvää parista jutusta..ne voisi myös käsittää ns. pokailuna)

Tulipas sitten taas reviteltyä oikein kunnolla. Kolmeen astihan se hujahti aamuyöstä, ennen kuin pääsin kömpimään sänkyyn. Aamulla sitten kello herättämässä seitsemältä, ja työkaveri hakemassa töihin puoli tuntia myöhemmin.

Taisin olla vielä hiukan huppelissa vielä aamullakin, ja vasta tuossa puolen päivän tietämillä alkoi tulla se sellainen epämiellyttävä “silmäni katsovat, mutta eivät näe”-fiilis. Ja ne pahoinvointikohtaukset…yöks!

Mutta ilta oli mukava, jopa ihan hauska, vaikka päädyttiinkin (taas) traktoribaariin, mikä ei todellakaan ole mun favorite-listalla.
Erään työkaverin (N:n esimiehen) kanssa käytiinkin sitten kiinnostava keskustelu, kuinkas muuten kuin N:stä.

- Se diggaa susta tosi paljon, kai sä tiiät, työkaveri sanoo.
- No joo, niinku te kaikki, mä vastaan. (jotenkin aina yritän pistää läskiksi jos keskustelunaihe on poissa mun mukavuusalueelta)
- Mut sun kannattaa olla kumminki varovainen, mitä kaikkee sä sille juttelet ja vittuilet.
- Siis mitä helvettiä?, mä ihmettelen.
- Niin, se oli vähän ottanut itteensä sun yhdestä kommentista tässä joku aika sitten, valottaa työkaveri.

Tuosta sitten alkoi tiukkasanainen keskustelu, jonka päätteeksi pidin N:ää (joka ei siis itse ollut paikalla) munattomana luuseripaskana, jolla ei sen vertaa ole pokkaa, että tulis mulle itselleni sanomaan, jos jossain kohtaa on huumorinkukka puhjennut vähän liian runsaaseen kukkaan. Ihan kihisin raivosta ja mun teki mieli siltä istumalta soittaa N:lle ja kertoa mitä mieltä mä olen siitä. Mutta en tietenkään soittanut, mutta päätin, että selvitän asian sitten, kun olen selvin päin, ja mielellään kasvotusten töissä.

N sitten heti aamusta olikin siinä kiehnäämässä, kyseli illan kulusta ja minä puolestani kiemurtelin tuolillani, ja paloin halusta päästä kysymään tätä asiaa suoraan N:ltä.
Se moneen otteeseen naureskeli minulle ja varmastikin melko surkealle ulkomuodolleni. Ja huulilleni nousi yhtä monta kertaa mitä mainioimpia letkautuksia ja sutkautuksia, mutta pakotin itseni nielemään ne kaikki, ennen kuin saisin selvyyden, että mikä mies se oikein on. Joku todella huumorintajuton paska (enkä voinut uskoa, että olin taas niin pieleen muka jonkun tulkinnut) tai sitten asiassa on iso, iso väärinkäsitys.
Töissä kuitenkin olo kehnoni sen verran, että lähdin tosiaan kotiin, ja nukuinkin taas melkein koko illan. Huomasin sitten, että N oli linjoilla FB:ssä, niin päätin sitten kysäistä asiaa.

Onneksi näyttäisi siltä, että tuo N:n esimies on vähän suurennellut asioita tai ainakin esittänyt ne vähän liian voimakkaasti minulle. N sitten soitti, ja reilu tunti taas selviteltiin tätä asiaa puhelimessa. N sitten jossain vaiheessa sanoi, että “Cherry, mä olen kyllä vähän pettynyt, että sä edes epäilit musta sellaista”. Sanoinkin, että en mä ole missään vaiheessa epäillyt, ja että en kai sitä vitsiä viljelisi koko ajan (mitä se tekee itsekin), jos kuvittelisin, että se on mulle kauhean loukkaantunut jostain. Mutta silti mulle tuli vähän huono omatunto tuosta lausahduksesta),

Vaikea juttu selittää näin kirjoitettuna, mutta lopputuloksena on  kuitenkin rauha ja aselepo, joten kaikki hyvin valtakunnassa.

Tästä tuli ehkä sekavin postaus ikinä, mistä kukaan ei kyllä tajua mitään, kun en meinaa itsekään. Mutta en jaksa korjata, yritän vaikka huomenna selvittää illan kulkua tarkemmin

Jaa-a, mitenköhän mä taas ajauduin tällaiseen tilanteeseen, että olen lähdössä baareilemaan tänään, keskellä viikkoa! Tänään on tiimin saunailta täällä töissä, ja olin kyllä visusti päättänyt olla raitis ja autoileva saunoja. Pyh…minut on tosi vaikea näköjään ylipuhua…eli nyt näyttää pahasti siltä, että kännin puolelle menee tämä ilta.

No toisaalta, luulen, että tekee nyt ihan hyvää ottaa pikku nollaukset. Aikaa tästä on mennytkin, että olen ollut sellaisessa hilpeässä humalassa, jolloin maailma on AINA niin ihastuttava paikka. Viimeksi kännäilyni tapahtui suunnittelupäivillä, mutta sitä ei lasketa. Varsinkin, kun en tuntenut mitenkään olevani edes humalassa silloin.

Paras kännihän on silloin, kun sen nousuvaiheen oikeen huomaa. Alkaa puhua pulputtaa, posket kuumottaa ja nauru on herkässä. Sitten tulee se itse tila, jossa on tarkoitus pysytellä koko illan ajan, ainakin täytyy huolehtia, ettei pääse laskun puolelle. Koska siitä kyllä ainakin minulla alkaa kuolema ja kärsimys. Pahimpia kännejä taas ovat ne, jolloin ensimmäisen tai toisen pullon jälkeen jo tunnet olevasi lähempänä laskuvaihetta kuin sitä iloista hiprakkaa. Ohos..menihän kännianalysoinniksi..

No joka tapauksessa aion juopotella tänään, ja vaikka juuri nyt on melko nuukahtanut olo lyhyiden yöunien jälkeen, luulen, että tänään on kivaa. Pitää olla! Tarvitsen nauruhormooneja nyt paljon!!! Seura nyt on ainakin takuukivaa, joten sen ei pitäisi olla este mitä mukavimmalle iltamalle tänään.

Jotta saataisiin vähän jännitystä tähän iltaan, laitankin tähän tällaisen arvauskisan. Eli kysymykset kuuluvat seuraavasti:

Montako halausta saan illan aikana vastakkaiselta sukupuolelta?

a) 0
b) 1
c) 2-10

Montaako työkaveria yritän suudella tänään?

a) 0 (tämä on sitten ainoa oikea vastaus, ettäs tiedätte!!!)
b) 1
c) 7

Moniko työkaveri puolestaan yrittää pokailla minua?

a) 0
b) 1
c) 4

Hehee..kiva pieni SINÄMINÄ-tyyppinen visailu Ja ikää oli…?

Joka tapauksessa kieltäydyn itse olemasta tänään tylsä. Elämä on viime päivinä ollut vähän liian rentoa ja tasaista, joten pitäisi järjestää vähän actionia siihen taas. Että pääsisi vatvomaan Noh, ehkei nyt kuitenkaan tämäniltaisessa seuruessaa pääse mitään kovin dramaattista tapahtumaan.

Ainakin yritän innostaa itseäni!

Stansta on muistanut minua tällaisella huomionosoituksella. Olen kyllä ilahtunut ja otettu, sillä oma bloggailuni on kokenut pahanlaisen taantuman viime aikoina. Johtuen ehkä siitä, ettei elämässä juurikaan ole tapahtunut mitään mullistavaa, ja joskus, tämän väsymyksen keskellä, tuntuu turhalta raportoida joka päivä samoja asioita. Mutta, tunnustuksen ovat ansainneet monet jo pitkän ajan varrelta tutut, ja omalla tavallaan rakkaiksikin käyneet blogiystävät. Joten ottakaahan tämä iloisena yllätyksenä ja aitona välittämisen osoituksena. Ilman teitä syksy olisi vieläkin synkempi!

Säännöt tulevat tässä:

Säännöt:

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.

2. Linkitä blogiin, jonka pitäjältä sait tunnustuksen.

3. Nimeä ’seitsemän’ muuta ja linkitä heidän bloginsa. 4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Tietenkin Stansta , kuten olen usein sanonutkin, olet minulle ihailun ja kunnioituksen kohde. Arvostan periksiantamattomuuttasi, taistelijasieluasi. Jokainen ‘puhdas’ päivä elämässäsi, on minulle hymyn aihe!

Ehdottomasti Neiti B - Olet ollut minulle todellinen tuki vaikeina hetkinä. Silloin, kun ei ole ollut ketään muuta, johon turvautua. Olen kiitollinen kaikista sanoistasi ja tsempeistäsi. Et arvaakaan mikä arvo niillä on ollut.

Todellakin Dolce - palauttelee minua ajoittain maanpinnalle pilvilinnoista, muistaa mainita myös realistiset ja miehiset näkökulmat asioihin. Äärimmäisen tärkeitä kommentteja!

Seesteinen Sade - esimerkki meille kaikille siitä, että mikään ei ole lopullista, ja että surullisillakin tarinoilla voi olla onnellinen loppu! Tosielämän selviytyjä

Positiivinen Sirenita - sinun blogissasi harvoin näkee murheellista päivää. Positiivisuutesi on tarttuvaa, ja ehdottoman ihailtavaa.

Sielunsisar Roxy - monessa asiassa olen joutunut toteamaan, että minäkö siellä Roxyn blogissa kirjoittelen, vai voiko jollain olla niin samanlaiset ajatukset asioista? Vertaistuki ajatustasoa myöten!

Erilainen Tuhkimo - tilanteesi poikkeaa hirveän paljon omastani, mutta silti tuntemuksesi ovat niin tuttuja aika ajoin. Sinulle toivotan myös hirveän paljon jaksamista ja tsemppiä tuleviin koitoksiisi!

Lisäksi IHAN KAIKKI tuolla suosikkilistallani olevat blogit ovat tämän kunniamaininnan ansainneet. Ja kaikki ne tulee yleensä joka päivä kahlattua läpi. Erikseen pitää vielä tietysti mainita SOLA, jonka kanssa on pidetty bileet viime yönä. Hauskaa!

Tai Taivaan Isä on olemassa. Sain juuri puhelun yliopistolta, jonka mukaan parantumattomasti sairaaksi luokiteltu koirani onkin terve. Terve!

Kiitos ruotsalaiset asiantuntijat

Piti vaihtaa tuo blogipohja vähän pirteämmän väriseksi, jospa se edes motivoisi vähän kirjoittelemaan.

Mä luulen, että mä joudun ensimmäistä kertaa elämässäni myöntämään, että voimat on aika loppu. Luulen kyllä, että myös tämä alati pimeä ja märkä vuodenaika verottavat jaksamista, mutta muutenkin on vähän henkisesti sellainen burn out-fiilis. Ei oikein huvita mikään, enkä oikein innostu mistään. En jaksa vastata puheluihin, vaan päätän soittaa takaisin vähän ajan päästä, enkä sitten kuitenkaan soita.

Ainut asia, mikä kiinnostaa on nukkuminen. Voisin nukkua koko ajan, aamusta iltaan. Eilen sain kammettua itseni puoli väkisin sängystä ylös puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Enkä edes ole ollut humpilla! Olisin varmaan jatkanut vielä siitäkin uniani, jos ei muutama märkä kuono olisi käynyt tökkimässä aika ajoin, ja lopulta pari märkää pusua sai minut ylös. Olisihan nuo toki voineet vähän aiemminkin herätellä.

Päivä sitten menikin oikeastaan siinä. Käytiin vähän shoppailemassa, ja ostelin taas muutamia juttuja, mitkä meni kyllä yli budjetin. Toisaalta mun mielestäni 35 euroa talvitakista nyt ei ole kohtuutonta törsäystä, eihän? Lisäksi hyötykäyttöön tuli ostettua myös muksulle jokasäänsaappaat, lämpöisellä karvavuorella, vain 20 euroa. Sinänsä pieniä ostoksia, mutta kyllä mun budjetissa jo 50 euron ylityskin on liikaa. Pari kuukautta pitää nyt kiristellä vielä nyörejä, jospa se sitten helpottaisi hiukan.

Töihin en olisi jaksanut raahautua millään aamulla. Mutten keksinyt mitään hvyää syytäkään olla pois, joten täällä siis olen. Koko päivän olen vain surffannut netissä, en ole jaksanut paljon vastailla edes sähköposteihin, saati tehdä jotain hyödyllistä, ihan oikeaa työtäkään.

Illalla olisi pitänyt jaksaa vetää treenit vielä innokkaalle ryhmälle, mutta arvatkaa mitä - en jaksa. Ilmoitin, että en tule tänään. Nyt täytyy asiat olla pielessä, kun ei enää harrastuskaan jaksa innostaa. Säälittää vaan nuo omat koirat, kun hätäisesti jaksan ne käyttää lenkillä, mutta kaikki muu onkin ihan retuperällä. Ei jaksa treenata, ei mitään. No, ehkäpä vääntäydyn kentälle myöhemmin tänään. Mutta sosiaalisuus ahdistaa juuri nyt, enkä jaksa/pysty olemaan innostava ja motivoiva kouluttaja.

Kauheata narinaahan tämä mun postaus on kokonaisuudessaan. Mutta saa kai sitä vähän väsyä joskus?

Ihan ensimmäisenä pahoittelut kaikille blogikavereille - en ole juuri viime päivinä kommentoinut kenellekään mitään. Kyse ei ole siitä, etteikö mulla olisi mitään sanottavaa, syy on vaan ollut yksinkertainen. En ole saanut mitään järjellistä kirjalliseen muotoon, ja tuntuu, että muutenkin on humisevan tyhjä pää.

Joka tapauksessa käyn taas läpi itsekseni kaikenlaisia tuntemuksia. Johtuu varmasti osittain näistä masentavan pimeistä sateisista illoista, osittain ehkä hormooneista tähän aikaan kuunkiertoa. Ei oikein ole selkeää syytä tähän melankoliaan, mutta joka tapauksessa surettaa.

Ehkä taas alitajuisesti ryven itsesäälissä ja -inhossa. Minua ällöttää ulkoinen habitukseni, en ole tyytyväinen mihinkään kohtaan itsessäni. Säälin itseäni, koska tuntuu, että olen huonojen uutisten mekka. Viimeisimpänä, eikä todellakaan vähäisimpänä ollut tuo uutinen koirani sairaudesta. Ja säälin itseäni, että edelleenkin olen yksin. Kaipaisin kyllä taas kerran ihmistä rinnalleni, sellaista jonka kanssa jakaa nämä arjen ilot - ja ennenkaikkea surut. Sellaista, joka ottaisi syliin ja sanoisi, että “älä välitä pikkuinen, minä olen tässä sinun kanssasi”. Huoh. Ehkä seuraavassa elämässä sitten.

Aikamoinen luuseri- ja luovuttajafiilis tähän aikaan yöstä taas. Ja aika masentavaa tekstiäkin taas pukkaa tänne. Mutta toisaalta, sitä vartenhan tämä blogi on. Rehellisten tunteiden ilmaisupaikka. Niidenkin, joita ei kerrota kenellekään muulle.

Jonain päivänä toivon, että tämä arki muuttuisi joksikin muuksi, kuin elinkamppailuksi seuraavaan tilipäivään. Haluaisin arkea, jossa olisi aikaa elää. Nyt koen, että arkeni ja koko elämäni on organisoimatonta paskaa, teen kyllä sitä sun tätä enemmän kuin jaksaisinkaan, mutta kaikki säännöllisyys puuttuu. Ja minä sentään käyn virastotöissä, työaika 8-16!
Minusta tuntuu, että elämäni on yhtä oravanpyörää, jonka rattaita pyörittää joku muu kuin minä.

Huh. Kyllä tämä on verraton tapa purkaa mietteitään. Lupaan kaiken tämän valituksen jälkeen kirjata tänne ainakin yhden asian huomiselta (edit: tältä päivältä), joka ilahdutti minua ja joka sai minut hymyilemään!

…niin, nuo koirathan ovat minulle tavallaan kuin lapsia. Paitsi, että ne ovat harrastuskavereitani, ne ovat myös ihmislapseni lisäksi ilon ja lämmön, sekä vilpittömän ihailun lähde. Ne ovat minulle TÄRKEITÄ! Ja nyt tuo keskimmäiseni (kuvassa oikeanpuoleisin nappisilmä) sai pahaaenteilevän diagnoosin. Sydänvika, johon ei ole hoitoa. Ennuste ei ole hyvä. Ja koiralapsi täytti vasta 2 vuotta! Niin lupaava, niin sosiaalinen, niin mahtava paketti.

Kontrollikäynti on puolen vuoden päästä. Jos tuolloin havaitaan lisää muutoksia ja laajentumisia, tulee sateenkaarisillalle uusi koiraenkeli.

En tahtoisi vielä. Sillä on niin paljon annettavaa vielä!

Rakas Jumala, pidä huolta pikkuisesta ja anna sen olla vielä hetki meidän kanssamme.

On noi rankkoja oikeasti noi firman reissut. Tuntuu, ettei univelat enää tässä iässä kuittaannu ihan päivässä parissa. Vieläkin on melkoisen vetämätön ja raihnainen olo.

Mutta, tittidididididitittidii! Mä onnistuin suoriutumaan bileistä ilman merkittäviä mokia, ja vältyin siten pahimmilta morkkiksilta. Vähän sentään säädin, eihän muuten olisi päässyt perinteiseen tunnelmaan . Mutta säätäminen oli sellaista hauskanpitoa enemmänkin, kuin mokailua.

Meillä on perinteenä, että “uudet” tyypit s-päivillä kastetaan. Mitään riittiä tuolle ei ole, mutta joku pieni jäynä aina keksitään. No, N oli eka kertaa mukana, ja pomoni siinä puuhasteli sitten jotain huomionosoitusta sille. Naureskelin ja hykertelin itsekseni ajatukselle, mutta sitten jouduin kyllä pahemman kerran pettymään. Pomo kävi kutsumassa minut saunaosastolle katsomaan “kastetta”. Menin paikalle (täysissä pukeissa!), ja näin N:n uima-altaassa ilkosillaan muutaman muun (Jiin muunmuassa ) kanssa.

- No?, sanoin pomolle.
-Mitä no?, se kysyi.
- No siis, että mitäs nyt tapahtuu?
- Ei mitään, tuollahan se pulikoi.
- !!!

Oli tainnut rohkeus ja mielikuvitus loppua pomolta kesken, ja kai hän koki, että oli tarpeeksi “jännää” se, että N oli nakuna uima-altaassa, ja naisväki katsomassa. Voi voi…

Päätin sitten itse pistää vähän löylyä lisää, ja komensin, että nyt kaikki pojat eteeni riviin ja mä valkkaan sieltä sitten parhaan. Eihän ne siihen mukisematta suostuneet, ja niin päädyttiin lyömään vetoa, että hyppään altaaseen vaatteet päällä, jos jätkät tulee siihen riviin eteeni, ja pullistelevat lihaksiaan.
Siihen ne sitten kerääntyivät ilkosillaan esittelemään itse itseään kovin tohkeissaan. Mulla petti pokka saman tien, ja nauroin niin paljon ja hysteerisesti, että putosin sinne altaaseen ihan itsekseni. Niinpä sitten nauraa retkotin vielä sieltä noustessanikin, vaatteet vettä valuen. Pitihän ne vaatteet sitten riisua saunaan kuivumaan, ja vähän lämmitellä löylyssä, mutta aika asiallisesti onnistuin olemaan. Mutta kyllä muut työkaverit naureskelivat aamupalalla, että mä olen alkanut ujostelemaan, kun vaatteet päällä menin uimaan. Viimeksi nimittäin toimitin saman asian kyllä ihan Eevan asussa.

Loppuillasta sitten pelattiin vähän pullonpyöritystä. Se hetki koitti sitten, jota olin pelännytkin. Pullonsuu osoitti Jiitä, kysyjänä N.

- Totuus vai tehtävä?
- Totuus.
- Kuinka monen henkilön kanssa olet harrastanut seksiä tässä huoneessa? (mä olin helvetti soikoon ainoa nainen!!!)^
- Yhden….

Eli siinä sitten paljastui tuokin, ellei jollekin jäänyt sellainen kuvitelma, että Jiillä on taipumuksia myös omaan sukupuoleen. Mutta kyllähän kaikki viisi paikallaolijaa tiesivät, mistä on kyse. Että se siitä salaisuudesta sitten.

Häivyin jossain vaiheessa siitä vähin äänin nukkumaan, vain herätäkseni puoli tuntia myöhemmin siihen, että puhelin soi. Ei sentään N, mutta eräs toinen läheinen työkaveri. Halusi tulla juttelemaan, taisi kello olla puoli viisi ja herätykseen aikaa 3 tuntia. Päästin kaverin huoneeseen, ja siinä vaiheessa kun olin kolme kertaa nukahtanut kesken lauseen, tajusi tyyppi lähteä nukkumaan

Aamu oli kyllä nihkeä, eikä juustosämpylä tahtonut millään mennä tarpeeksi pieniin osiin suussani. Hädin tuskin sain puolet siitä nieltyä, ja sitten nieleskelinkin jotain ihan muuta kävellessäni takaisin huoneelle. Krapula oli kyllä aikamoinen, mutta yllättäen kyllä helpotti melko nopeasti. N ei saanut tarpeekseen vittuilusta minulle. Joka kerta, kun katseet kohtasivat, N naureskeli merkitsevästi. Aika ärsyttävää…muutenkin N jotenkin ärsytti mua koko reissun ajan. Eikä olisi tullut mieleenkään säätää sen kanssa mitään. Outoa, mutta ehkä ihan hyvä näin. Jii jossain vaiheessa iltaa yritti kyllä jotakin pientä, mutta sivuutin senkin aika suvereenisti. Ei vaan huvittanut mitkään morkkismokailut sinä iltana. Ja onnistuinkin pitämään itseni naisena

Sellainen reissu siis takana, nyt keskitytään tähän toipumiseen. Ei nuo 2 tunnin yöunien aiheuttama velka meinaa kuittaantua ollenkaan.

Tai no…ihan nyt niin reissuksi voi sanoa, mutta joka tapauksessa yöksi pois kotoa. Suunnittelemaan tulevaisuutta

 Hyvää loppuviikkoa kaikille!